sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Lämmin kana-vuohenjuustosalaatti

Tänään piti keksiä kanasuikaleista jotain lounastettavaa. Lämmin salaatti tuli ensimmäisenä mieleen ja kun jääkapissa pyöri myös pötkö vuohenjuustoa, oli ainekset kasassa. Aloitin tekemällä salaattipohjan:
  • jääsalaattia
  • rucolaa
  • herneenversoja
  • basilikan lehtiä
  • öljyä, limetin mehua, suolaa
Silppua salaatti ja levitä laakean salaattiastian pohjalle. Basilikan voi säästää päälle, sillä lehdet tuppaavat tummumaan, kun saavat lämpimiä aineksia niskaansa. Pirskota päälle kylmäpuristettua öljyä, limemehua ja ripaus suolaa. Muut aineet salaattiin:
  • rasia kanasuikaleita
  • öljyä, yrttimaustetta, limetin mehua
  • paprika
  • punasipuli
  • 3 reilua porkkanaa, olisipa uuden sadon...
  • ohuita viipaleita leipää
  • vuohenjuustoa
  • juoksevaa hunajaa

Paista kana pannulla öljyssä. Ripota päälle hiukan suolaa, yrttimaustetta ja limetin mehua. Viipaloi paprika, punasipuli ja porkkanat. Porkkanoita voi esikypsentää muutaman minuutin mikrossa hiukan kostutettuina talouspaperin alla, jos epäilee niiden kypsymistä. Lisää pannulle reilusti tavallista rypsiöljyä. Kypsennä vihannekset siinä.

Leikkaa leivästä ohuita viipaleita, ja asettele niiden päälle kiekot vuohenjuustoa. Lämmitä uunissa grillivastuksen alla tai grillitoiminnolla mikrossa, kunnes juusto hiukan sulaa.

Levitä salaattipohjan päälle lämpimät vihannekset ja kana. Asettele vuohenjuustoleivät reunoille. Valuta lämpimän juuston päälle juoksevaa hunajaa. Tätä sopii tarjota, jos tuttavapiirissä liikkuu karppaajia, hiilihydraattia on vain nimeksi pienissä leipäsissä ja hunajatipoissa.

Navetan edustalla kasvava, huhtikuussa kylvetty "varhaisrucolani" on jotenkin kitukasvuista: pienilehtistä ja työntämässä heti kukkavartta. Pitäisi ehkä lähteä kanankakkaa levittämään, että se saisi puhtia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti