torstai 17. kesäkuuta 2010

Raparperichutney ja vuohenjuustoleivät

Mielessä on pyörinyt jo pidemmän aikaa, että raparperista pitäisi kokeilla intialaistyylisen chutney-kastikkeen tekemistä. Saisi vähän uutta makua grillailutouhuihin. Kastikkeeseen tuli:
  • 5 dl raparperipaloja
  • 1 iso sipuli
  • 1,5 dl muscavadosokeria (inkkari oli loppu)
  • 1 dl sultanarusinoita, luomu
  • 2 rkl tuoretta, raastettua inkivääriä
  • 1 rkl kuivattua valkosipulia lastuina
  • 0,5 rkl kuivattua chiliä
  • 1 rkl kuivattua persiljaa
  • loraus valkoviinietikka
  • 1 tl suolaa
Leikkaa raparperi paloiksi ja hienonna sipuli. Laita kaikki ainekset kattilaan ja hauduttele vajaa puoli tuntia. Tölkitä ja tarjoile grillatun lihan kaverina.


Kokeilin chutneyta myös vuohenjuustoleipiin. Paahdoin leivät ja levitin niille raparperichutneytä. Päälle vuohenjuustoviipaleet ja pinjansiemeniä. Hetki grillivastuksen alla ja loraus julksevaa hunajaa niskaan.

Hunajahuomatuksena, että suosimani hollolalainen lähihunaja (Valosen) on löytänyt tiensä paikalliseen markettiin! Kai nuo kauppaketjutkin pikku hiljaa tajuavat lähiruoan nousevan kysynnän, kun Sitra on povannut markkinoiden kolminkertaistumista lähivuosina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti