tiistai 22. kesäkuuta 2010

Nokkosta - kanoille ja kuninkaallisille

Mummolan lapsuudenkesinä Hilja-mummo väänsi kanasille joka päivä nokkospöperön. En ole löytänyt autenttista ohjetta mistään - toimin vain suullisen perimätiedon varassa - mutta tähän tapaan meillä syntyy kanojen nokkosherkku, jota voisi kutsua myös nokkosohratoksi:
  • 2 litraa kiehuvaa vettä
  • puska nokkosia
  • loraus kalanmaksaöljyä
  • 0,5 - 1 l rikottua ohraa
  • 0,5 - 1 l vettä
Leikataan iso puska nokkosia. Pienet nokkoset voi upottaa suoraan kuumaan veteen, isommista kannattaa riipiä lehdet, sillä varret ovat puisia. Nokkosten annetaan levätä hetkinen ja kuuma vesi kaadetaan pois. Saksitaan nokkosia hiukan pienemmiksi. Sekaan öljy, ohra ja sen verran vettä, että muodostuu sopiva pöperö. Tarjoillaan jäähtyneenä kanasille.

Tällä kanojen ruokavaliolla tähtään siihen, että meidän perhe saa rasvahappokoostumukseltaan loistavia munia. Omega-3:ia kun saa kalojen lisäksi myös lehtivihreästä (tai siis ne omegat tulevat kaloihin levän lehtivihreästä). Lehtipitoinen ruokavalio olisi siis suositeltavaa kanojen lisäksi myös ihmisille, ja se asiahan on pian kunnossa, kun kasvimaalta puskee pinaattia, mangoldia, paksoita, rucolaa ja viittä sorttia eri salaatteja.

Nokkosten erinomaisuus on sitä paitsi havaittu myös paremmissa piireissä. Vickan ja Daniel nauttivat hääillallisellaan nieriää nokkoskastikkeessa. Huomionarvoista on myös raparperin löytyminen häämenusta, keittiömestari tuntuu olevan ajan hermolla kauden parhaiden raaka-aineiden suhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti