Hellekylpyjä

Eeron suosikki viime päivinä on ollut takapihan kahluuallas. Järvivedessä tosin pääsi parku, kun isi heitti koko pojan kellukkeineen uiskentelemaan. Muuten Eero on harrastanut viime aikoina kiusallisen usein jääkaapilla käyntiä. Kuka kumma on suunnitellut maahan asti ulottuvan ovenkahvan ja vielä apupolkimen? Toivottavasti joku toinen on kehittänyt jääkaappiin takalukon, sillä sellainen meille joudutaan hankkimaan.

Hilloja

Tuli sitten tehtyä hilloja. Vähän vahingossa oikeastaan. Kaikki alkoi siitä kun meloonin taimen ostin. Jättiläismeloonin. Ja sitä kasvihuoneessa kauan kasvattelin. Lehdet näyttivät epäilyttävästi kurpitsalta. Kukat olivat aivan kurpitsan kukkia. Ja hedelmät alkoivat muistuttaa pikku hiljaa yhä enemmän kurpitsaa. Ajattelin sitkeästi, että kyllä se siitä jonain yönä vielä melooniksi muuttuu, ei kai ne nyt taimiliikkeessä kurpitsaa meloonina myy. Vaan myyvätpä hyvinkin. Kurpitsaa, jonka lajikenimi on jättiläismelooni. Googlelta sitten kuulin, että lajike voipi kasvaa 700-kiloiseksi. Otin äkkiä sen irti, yhdeksän kiloa kun jo painoi, tiedä vaikka muovivalmisteinen kasvihuone sen kasvuvoimasta poksahtaa. Sitten oli kurpitsaa yli tarjonnan. Tehtiin sosekeittoa ja suunnitteilla on feta-kurpitsaraastepihvejäkin. Vaan ei se järkäle niihin uppoa. Sitten muistin Anni-mummon mustaherukka-kurpitsahillon ja aloin sitä vääntämään.

Herukkahilloon tulee:

• n. 4 l perattuja mustaherukoita
  
• 2 kg kurpitsaa
• 1 kg hillosokeria
• 0,5 kg tavallista sokeria

Kuori kurpitsa ja poista sisältä siemenhöttö. Leikkaa paloiksi. Lorauta ison kattilan pohjalle hiukan vettä ja kaada joukkoon kurpitsapalat ja herukat. Kun seos höyryää, lisää sokerit. Keittele vartin verran ja kuori vaahto. Soseuta sauvasekoittimella. Purkkeihin ja kannet kiinni heti kuumina. Yhdeksän purkillista tuli. Syödään puuron ja pannarin päällä, soveltuu myös hyvin juustojen kaveriksi.

Ja samaan syssyyn väänsin kasvihuoneen minttupensaikoista toisen sörsselin, minttuhillon:

• 1/2 l kurpitsapaloja
• valtava puska minttua
• pari dl hillosokeria

Paloittele kurpitsa. Lisää sokeri, kun seos höyryää. Hauduta kannen alla vesitilkassa noin vartti. Lisää loppuvaiheessa mintunlehdet. Anna vielä kiehahtaa. Soseuta sauvasekoittimella. Kolme pientä purkillista tuli. Riista- ja lammasruokien kanssa ajattelin käyttää.

Pihakurre

Omenapuissa loikkii aina silloin tällöin oravia. Eilen naapurin vanhasta navetasta löytyi pikkuinen, eksyksissä ollut oravanpoika. Tänään kurre seikkaili meidän pihalla. Emosta ilmeisesti eksynyt tirrikka ei tajua pelätä mitään. Se loikkii häntä pörrössä lasten perässä, kiipeilee kenkien päälle ja viihtyy erityisesti pihapöydän ympärillä. Sisäänkin se juoksi Eemelin perässä. Ajateltiin ensin, ettei ruveta toista ruokkimaan, kissa sen syö kuitenkin. Vaan kaveri aloitti Eeron nurmelle tiputtamista sormiruoista, lohta ja paprikaa se ainakin tykkäsi syödä. Tuotiin sitten soijakupillinen maitoakin, taitaa olla vielä imetysiässä.

Sitten saapui se hirmuinen kissu, viekas ja piiitkähäntäinen - eikä tehnyt kurrelle mitään! Kai sitäkin hellyyttää mokoma pikkuinen pörröhäntä, joka henga muun porukan kanssa, eikä se tohdi koskea siihen. Katsotaan, vieläkö se huomenna hengaa pihamaalla. Emppu kutsuu kotikurrea nimityksillä "ovaran pojjka" tai "uRRRe".

Mitä nyt ovat kurrelta kerinneet, pojat ovat viihtyneet ammeessa vilvoittelemassa.

Ei osaa Emppu lentää

Emppu on pohtinut viime päivinä ihmiselon rajoittuneisuutta. "Ei osaa Emppu lentää", on pikkumies todennut moneen otteeseen kärpäslätkiä löyhytellessään. Eikä se lentäminen onnistunut voikukanlehdilläkään. Vaikea laji. Mutta puutarhanhoidon Eemeli hallitsee. Emppu kantaa vettä räystästipusta pienessä kannussa ja käy kastelemassa tomaatintaimet kasvihuoneessa. Vähän laiha lohtu taitaa olla tämä uusi lasitalo, samalta tontilta kun kiikutettiin pari viikkoa sitten pois Eemelin talo eli aavistuksen ränsistynyt leikkimökki. Jos pojan mielipidettä kysytään mökin korjaamisesta, vastaus kuuluu "korjjataan, tietenkin". Noh, jos ei lastenohjelmista jää muuta mieleen, niin reipashenkistä kierrätysmentaliteettia ainakin.

Marenkista raparperipiirakkaa

Brita-torttu on ilmeisesti kokenut jonkinasteisen come backin, kaikki lehdet kun pursuavat sensuuntaisia ohjeita. Jos ei jaksa ruveta kokonaista kakkua leipomaan, niin pellisen marenkista raparperiunelmaa saa myös näin vähän nopeammin. Ohjeesta tulee ehkä n. 3/5 pellillinen, jos haluat koko uunipellillisen, tee reilumpi taikina. Pohjaan tulee:

• 75 g voita
• 1 dl intiaanisokeria (tai tavallista)
• 4 keltuaista
• puolen sitruunan mehu
• 2 dl vehnäjauhoja
• 1,5 tl leivinjauhetta
• 0,5 dl kylmää vettä

Vaahdota voi ja sokeri. Jos intiaanisokerista jää taikinaan vähän kökkäreitä, se ei haittaa, maistuvat vain kinuskisilta sattumilta. Lisää keltuaiset yksitellen hyvin vatkaten. Lisää sitruunamehu. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja sekoita muutamassa erässä taikinaan. Lisää lopuksi vesi ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Valmista marenki:

• 4 valkuaista
• 1/2 dl itse tehtyä vaniljasokeria
• reilu 1 dl valkoista sokeria

Vaahdota valkuaiset. Lisää sokeria vähitellen. Marenki on valmista, kun se pysyy kulhossa ylösalaisin käännettynä. Piirakkapohjan päälle voi levittää hiukan raparperihilloa, jos sellaista kaapista löytyy. Ei välttämätön. Sen jälkeen marenki päälle. Sitten päällisiin:

• 2 raparperin vartta
• kourallinen pähkinärouhetta

Viipaloi raparperi ohuiksi siivuiksi ja levitä marengin päälle. Sirottele vielä pähkinärouhetta. Uuniin 150 asteeseen noin puoleksi tunniksi.

Vuohenputkipiirakkaa

No niin, nyt on villivihannes- eli rikkaruohokurssi käyty ja pihamaan vihreitä syöty ainakin viikon tarpeisiin. Vuohenputki jatkaa meidän keittiössä ykkösraaka-aineena, piti tehdä tätä vuohenputkipiirakkaa, jota kurssillakin väännettiin. Muuten noudatin ohjetta, mutta jätin 80-luvulta kalskahtavan sitruunapippurin pois ja lisäsin täytteeseen vähän rahkaa, kun sitä sattui jääkaapissa olemaan. Vuohenputken lehtiä poimin reilun kulhollisen, ne humahtavat kyllä pannussa kevyesti freesattuna tosi pieneen tilaan. Ja ryöppääminen on out. Kurssilla ei ryöpätty yhtään villivihannesta, nokkonenkin survaistiin pestoon karvoineen päivineen. Ja ihan hyvältä maistui.

Kukkia äitille

On se ihanaa, kun on voikukat. Niitä kasvaa pihamaa keltaisenaan. Kanat rakastavat niitä. Eemeli hihkaisee "ihnaa kukkia!" ja tuo äitille oikein kimpun.