Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. maaliskuuta 2014

Kuningatar-spelttipaistos



Tänään tehtiin poikien kanssa marjapaistosta. Siihen tuli:

  • 1 rasia vadelmia
  • 1 rasia mustikoita
  • 2 rkl sokeria
  • 2 krl perunajauhoja (sekoita kaikki keskenään)
Päälle laitettiin:
  • 100 g voita (sulata tai pehmitä)
  • 4 dl spelttihiutaleita
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl intiaanisokeria
  • 1 vaniljatangon siemenet
  • 1/2 tl leivinjauhetta (sekoita kaikki keskenään)
Ja sitten marjat vuokaan ja murut päälle. 200 asteessa vajaat puoli tuntia tai kunnes saa hyvän värin. Tarjoillaan vaniljakastikkeen kanssa.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Mustikkapiirakkaa

Viimekesäisiä mustikoita löytyi vielä pakastimesta, niin päätin pyöräyttää muropohjaisen piirakan. Siihen tuli:
  • 125 g huoneenlämpöistä voita
  • 1 dl sokeria (osaksi intiaanisokeria)
  • 1 muna
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
Täyte:
  • 4 dl pakastemustikoita
  • 2 dl kermaviiliä
  • 1 muna
  • 1/2 dl sokeria
  • vaniljasokeria
Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää muna reilusti vatkaten. Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Yhdistä jauhot taikinaan ja vaivaa tasaiseksi. Levitä taikina voidellun vuoan pohjalle. Sekoita täytteen ainekset mustikoita lukuun ottamatta. Kaada kermaviiliseos pohjan päälle ja sirottele pintaan mustikat. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia ylä-alalämmöllä.

torstai 12. tammikuuta 2012

Pizzatorstai

Tuli pitkästä aikaa mieleen leipoa pizzaa. Hiivaa ei tietenkään kaapissa ollut, eli turvauduin kuivahiivaan. Kahden pellillisen kokoiseen pohjaan tuli:
  • 4 dl 42-asteista vettä
  • 1 tl suolaa
  • 2 pss kuivahiivaa
  • 9 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 dl rypsiöljyä

Sekoita kuivahiiva jauhoihin ja jauhoseos lämpimän veden joukkoon. Lisää myös suola. Lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa. Anna taikinan nousta lämpimässä paikassa niin, että turpoaa noin kaksinkertaiseksi.

Tomaattikastikkeisiin olen aikaisemmin suhtautunut hartaudella: silpunnut sipulia, juossut takapihalta erilaisia yrttejä, miettinyt viinietikan, öljyn ja sokerin oikeita suhteita. Todellisuudessa kaupasta saa kohtalaisen hyviä valmiita tuotteita. Pizzojen pohjiin laitoin:

  • 1 prk valmista pirkka tomaatti-basilikapastakastiketta (luomu)
  • 1/3 prk lidl luomuketsuppia

Sekoittelin näitä kaulituille pizzapohjille suurpiirteisesti. Ja sitten haluamiasi täytteitä. Toiseen tuli:

  • kinkkua, ananasta, sinihomejuustoa, emmental-raastettta
  • artisokan syödämiä, aurinkokuivattua kinkkua, kinkkua

Ja sitten ei kuin syömään. Ai niin. Paistetaan ensin, 225 asteessa vajaat 15 minuuttia. Tarkkaile juuston sulamista ja pizzan väriä.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Omppupiirakkaa

Omppuja ei pitänyt tulla tänä vuonna ollenkaan, kukkia kun ei keväällä näkynyt. Ikivanhat puut ovat kuitenkin niin suuria, että kyllä niistä muutamat kottikärrylliset on alas varissut, vaikka huono vuosi onkin. Omppupiirakkaa siis tekemään. Tämän ohjeen voi tehdä marengilla tai sitten ilman. Pohjaan tulee:
  • 150 g voita
  • 1 dl intiaanisokeria
  • 3 keltuaista (tai jos teet ilman marenkia, 2 pientä munaa)
  • 2,5 dl vehnäjauhoja, osa voi olla grahamia
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 3/4 dl maitoa (tai vettä)
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää keltuaiset tai munat yksitellen voimakkaasti sekoittaen. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää jauhoja ja nestettä vuorotellen, vatkaimella sekoittaen. Levitä taikina nuolijalla irtopohjavuokaa tai reilunkokoiseen piirakkavuokaan. Lado päälle omput ja ripottele pinnalle kanelia. Lorauta vielä vähän siirappiakin, jos kaapista löytyy. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Jos haluat päälle marenkiunelman, paista piirakkaa vain 15 minuuttia. Vatkaa sillä aikaa valkuaiset ( 3 kpl) ja reilu desi valkoista sokeria kovaksi vaahdoksi. Levitä vaahto piirakan päälle, laske uunin lämpö 175 asteeseen ja jatka kypsentämistä, kunnes marenki saa hiukan väriä, 20-30 minuuttia. Päälle voi ripotella myös mantelilastuja ennen uuniin laittamista.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Marenkista raparperipiirakkaa

Brita-torttu on ilmeisesti kokenut jonkinasteisen come backin, kaikki lehdet kun pursuavat sensuuntaisia ohjeita. Jos ei jaksa ruveta kokonaista kakkua leipomaan, niin pellisen marenkista raparperiunelmaa saa myös näin vähän nopeammin. Ohjeesta tulee ehkä n. 3/5 pellillinen, jos haluat koko uunipellillisen, tee reilumpi taikina. Pohjaan tulee:
  • 75 g voita
  • 1 dl intiaanisokeria (tai tavallista)
  • 4 keltuaista
  • puolen sitruunan mehu
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 0,5 dl kylmää vettä
Vaahdota voi ja sokeri. Jos intiaanisokerista jää taikinaan vähän kökkäreitä, se ei haittaa, maistuvat vain kinuskisilta sattumilta. Lisää keltuaiset yksitellen hyvin vatkaten. Lisää sitruunamehu. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja sekoita muutamassa erässä taikinaan. Lisää lopuksi vesi ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Valmista marenki:
  • 4 valkuaista
  • 1/2 dl itse tehtyä vaniljasokeria
  • reilu 1 dl valkoista sokeria
Vaahdota valkuaiset. Lisää sokeria vähitellen. Marenki on valmista, kun se pysyy kulhossa ylösalaisin käännettynä. Piirakkapohjan päälle voi levittää hiukan raparperihilloa, jos sellaista kaapista löytyy. Ei välttämätön. Sen jälkeen marenki päälle. Sitten päällisiin:
  • 2 raparperin vartta
  • kourallinen pähkinärouhetta
Viipaloi raparperi ohuiksi siivuiksi ja levitä marengin päälle. Sirottele vielä pähkinärouhetta. Uuniin 150 asteeseen noin puoleksi tunniksi.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Tuulihattuja savusiikatäytteellä

Eemeli on tykästynyt niin kovasti savukalaan, että ajattelin tekaista pääsiäiseksi nostalgisia tuulihattuja. Näitä Anni-mummu leipoi silloin muinoin 80-luvulla kerran jos toisenkin. Plussaa oli myös se, että taikinaan uppoaa järjetön määrä munia, ja niitähän meillä piisaa. Taikinaan tulee:
  • 5 dl vettä
  • 250 g voita
  • 250 g vehnäjauhoja
  • 8 munaa
Kiehauta vesi vedenkeittimessä ja kaada se kuumaan kattilaan paloitellun voin kanssa. Ota sähkövatkain viereen varmiiksi. Odota, että voi on sulanut, ja lisää kaikki jauhot kerralla samalla voimakkaasti vatkaten. Kypsyttele taikinaa kuumalla liedellä hetken aikaa, kunnes se irtoaa kattilan reunoista. Ota kattila liedellä ja jatka sekoittamista, jotta se jäähtyy. Itse en odotellut jäähtymistä kovin kauaa, ehkä muutaman minuutin. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Valmis.

Nostelin taikinasta ruokalusikalla kökköjä leivinpaperilla vuoratulle pellille. Tuulihattuja tuli noin neljäkymmentä, 3 x 5 kahdelle pellille ja vielä pikkupellillinen lisäksi. Sitten siihen paistamiseen... Käyttämäni ohje neuvoi paistamaan 20 minuuttia 200 asteessa, eikä uunin luukkua saa avata ensimmäisen 15 minuutin aikana. Näiden isohkojen hattujen kohdalla kyllä neuvoisin paistamaan 25 minuuttia, kiertoilma pois loppuajasta, jos meinaa tulla liikaa väriä. Eikä mielellään kahta peltiä samaan aikaan, edes kiertoilmalla. Vaikka möykyt näyttävät pysyvän tanakasti koossa, lätsähdys voi olla suuri, jos luukun avaa liian aikaisin...

Väliin laitoin tuorejuustotäytettä, johon tuli:
  • 2 prk maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 sitruunan kuori ja mehu
  • kokonainen savusiika perattuna ja muhjattuna
  • (päälle hakattua punasipulia ja vuonankaalia)
Kalaa peratessa isommat palat kannattaa jättää kokonaisiksi ja muhjuksi menneet sekoittaa tuorejuustoon. Vielä punasipulisilppua ja viherrystä ja hatut ovat siinä.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Mustikkakukkoset

Olen jo pitkään suunnitellut tekeväni mustikkakukkoja. Kyseinen laji vaikuttaa sellaiselta perisuomalaiselta leivonnaiselta, ainakin raaka-aineiden, rukiin ja mustikan, puolesta. Jopa entinen pomoni Pekka kehuskeli usein leipovansa mustikkakukkoja. Taikinaan tuli:
  • 2 dl hienoja ruisjauhoja
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 dl intiaanisokeria
  • 200 g voita
Sekoita pehmeä voi ja sokeri nuolijalla. Lisää joukkoon yhdistetyt kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Ota sivuun 1/3 taikinasta kansia varten. Jaa loppu taikina kahdeksaan osaan ja painele silikonisten muffinsivuokien pohjalle ja reunoille. Valmistuksessa voisi varmastikin käyttää myös uuninkestäviä pieniä vuokia, jotka voidellaan. Valmista täyte:
  • 5 dl mustikoita
  • 1/2 dl hillosokeria
Sekoita mustikat ja hillosokeri. Jos käytät pakastemustikoita, ne voivat olla kohmeisia. Laita mustikkatäytettä leivonnaisten koloihin. Muotoile sivuun jätetty taikina tangoksi ja leikkaa kahdeksaksi kiekoksi. Painele niitä ohuemmiksi ja aseta ne kukkojen päälle kansiksi. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia. Tarjoa jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

Jälkihuomautuksena vielä, että ne paistonkestävät vuoat eivät olisi hullumpi ajatus. Jos aikoo saadaa kukkoset ulos muffinsivuoista kohtuu kokonaisina, on odotettava, että ne jäähtyvät, mielellään todella viileiksi. Ja sitten varovaisesti irroittamaan. Onnistuu jos onnistuu, on tuo taikina niin murenevaista. Pohjan ruisjauhopitoisuutta voisi myös nostaa jonkin verran, ei vaan tällä kertaa sattunut kaapissa enempää rukiista olemaan.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Take away -laskiaispullat

Laskiaispulla - niin mahtava leivonnainen kuin onkin - on harvinaisen hankala kuljettaa mukana. Kuljetusta kohtalaisen hyvin kestävän pullan saa täyttämällä leivonnaisen tähän malliin:
  • Halkaise pulla ja koverra sisälle iso monttu mansikkahilloa varten
  • Täytä monttu mansikkahillolla
  • Leikkaa mantelimassasta viipale ja litistä se sormien välissä monttua vähän suuremmaksi
  • Laita marsipaaniviipale hillon päälle
  • Notkista purkillinen mascarponea sekoittamalla sen joukkoon pari teelusikkaa aitoa vaniljasokeria
  • Levitä kerros tuorejuustoa mantelimassan päälle
  • Lisää kansi
  • Pakkaa kannelliseen rasiaan
Eemeli avusti jälleen ansiokkaasti pullanleivonnassa. Ruoanlaittohan menee Empun mielestä pääpiirteissään aina niin, että on joku kulho tai kattila ja sen ympärillä kaikenlaisia rasioita, pusseja ja purnukoita. Ja sitten niistä puteleista holautetaan aineita siihen keskimmäiseen kulhoon ja sekoitetaan. Ja sitten syntyy ruokaa.

Kaikki menikin kohtuullisen hyvin taas tälläkin kertaa - ei pieni lisäsokeri tai -kardemumma pahaa tee, mutta sitten monitoimikoneen kulhon syövereihin upposi kipollinen parsakaalinituja, jotka pahaa aavistamatta kasvoivat ikkunalla. Eli siis on ruoka-aineita ja ruoka-aineita. Toisten kohdalla äiti huutelee vaan taustalta "varovasti nyt sen voin kanssa" ja sitten on niitä, joiden kohdalla siltä palaa käämi.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Naistenpäivän porkkanakakku

Naistenpäivänä kuuluu syödä kakkua, hyvällä omalla tunnolla. Viimeksi kun leivoin porkkanakakkua, siitä taisi tulla vähän terveysversio, rypsiöljyä ja sitä rataa. Nykyisin kun ilmapiiri on muutenkin sallivampi voin suhteen, kannattaa kakkuun upottaa kunnon kimpale aitoa, lisäaineetonta luonnontuotetta. Pohjaan tulee:
  • 4 reilunkokoista porkkanaa, raasta hienoksi
  • 200 g voita, sulata ja jäähdytä
  • 4 munaa
  • 1,5 dl valkoista sokeria
  • 1 dl raakaruokosokeria (inkkaria)
  • 2 dl grahamjauhoja
  • 3 dl valkeita vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl aitoa vaniljasokeria
  • 2 tl kanelia
Kuori porkkanat ja raasta ne raastimen hienoimmalla terällä. Vatkaa munat ja valkoinen sokeri vaahdoksi. Lisää ruokosokeri ja jatka vaahdottamista jonkin aikaa. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää vaahtoon vuorotellen voisulaa, porkkanaraastetta ja kuivia aineita ja sekoita tasaiseksi. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa kiertoilmauunissa 30 minuuttia. Jos pinta alkaa tummua, muuta kiertoilma tavalliseksi ylä-alalämmöksi. Anna kakun jäähtyä hetki, irrota se vuoasta ja halkaise jäähdyttyään kahteen osaan. Sitten täyttee pariin:
  • 1 prk mascarponea
  • 125 g voita
  • 2,5 dl tomusokeria
  • 1 sitruunan kuori
  • 1/2 sitruunan mehu
  • ripaus suolaa
  • (koristeluun: pähkinärouhetta ja auringonkukan versoja)
Anna voin lämmitä huoneenlämmössä pehmeäksi tai lämmitä todella varoen lyhyitä aikoja mikrossa. Jos käytät jääkaappikylmää tuorejuustoa, lämmitä sitäkin hetki mikrossa. Pese sitruuna hyvin ja raasta siitä kuori. Purista sitruunasta mehu. Sekoita täytteen aineet hyvin yhteen vatkaimella, jotta tuorejuuston köntsät tasoittuvat. Levitä täytettä kakun väliin, päälle ja reunoille. Koristele pähkinärouheella ja auringonkukanversoilla.

Muukin tuore- tai sulatejuusto kävisi täytteeseen. Yritän päästä irti mascarpone-fiksaatiostani (sitä jostain syystä on aina jääkaapissa), ja valita joskus kotimaisia tuorejuustoja. Ainakin suolaisiin ruokiin Koskenlaskijan voimakas on hyvää. Vielä sellaista mietoa, lisäaineetonta, kotimaista ja tosi kermaista tuorejuustoa odotellessa...

tiistai 8. helmikuuta 2011

Mustikkaiset muffinssit

Olen lueskellut viimepäivinä kirjaa Mustikka, ruis ja rypsi - voimaruokaa Suomesta. Kirjan pääteesinä tuntuu olevan, että meidän pohjoisen asukkien ei pitäisi kadehtia kovassa huudossa olevaa välimerellistä ruokavaliota, kaikki hyvät raaka-aineet, terveelliset ja maultaan erinomaiset, löytyvät ihan tästä läheltä. Lähdin kokeilemaan jälleen kerran leseiden upottamista leivonnaisiin tämän kirjasta löytyneen ohjeen pohjalta. Hieman sooloilin: margariinit voiksi, jogurtti turkkilaiseksi (sitäkin saa nykyään kotimaista Juustoportin valmistamana) ja sitä rataa. Muffinseihin laitoin:
  • 2 kananmunaa
  • 0,5 dl valkoista sokeria
  • 0,5 dl intiaanisokeria
  • 100 g voita
  • 1 dl turkkilaista jogurttia
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl grahamjauhoja
  • 1/2 dl vehnäleseitä
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 dl jäisiä mustikoita
Vaahdota munat ja valkea sokeri. Lisää tumma sokeri vaahdotuksen loppuvaiheessa. Sulata voi varoen mikrossa. Sekoita sulanut voi, jogurtti ja yhteen sekoitetut kuivat aineet taikinaan ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi jäiset mustikat. Jaa muffinssivuokiin. Taikina on melkoista paksua tököttiä, mutta muotoutuu kyllä lämmetessään kohtuullisen kauniiksi leivonnaisiksi. Itse sain tästä määrästä noin 10 muffinssia suurehkoihin silikonivuokiin. Paista 200 asteessa reilut 15 minuuttia.

Toinen luvussa oleva teos on Omin sormin suuhun. Tässä jo odottelenkin, milloin pääsen Eerolle mustikoita syöttämään - omin sormin. Mahtavat sotkut tuon sortin ruokailuista ainakin saa, mutta lupaahan kirja, että sormiruokailevasta toisesta lapsesta tulee huomattavan paljon kaikkiruokaisempi ja suurempi kulinaristinen nautiskelija kuin purkkitavaraa saaneesta esikoisesta. Kuinka suuri herkkusuu Eerosta tuolla menetelmällä saadaankaan...? Eemeli kun on toistaiseksi syönyt lähes kaikkea, lähipäivinä mm. lohenmätiä, blinejä, papuja, chorizoa, parsakaalia (kattilallisen), alfalfan ituja ja äidin tekemää tahinista paputahnaa, jota kai voisi hummukseksikin kutsua. Tosin tänään jätti syömättä leivän päälle laitetun kokonaiset basilikan lehden. Eero varmaan syö sitten senkin.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Leseitä Runebergille

Myllyssä kun teettää jauhoja, niin kylkiäisenä tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä jättipussi leseitä. Kaikkia viljan kuoriosia ei kannata jauhoihin upottaa, vaikka meillä grahamia kuluukin reilu ämpärillinen vuodessa. Noh, keksin sitten upottaa tätä yltiöterveellistä superruokaa runebergin torttuihin, niissä kun nyt on muutenkin kaikkea karkeampaa täyttöainesta. Taikinaan tulee:
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl valkeaa sokeria
  • 2 dl intiaanisokeria
  • 2 dl kuohukermaa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 dl mantelirouhetta
  • 200 g sulatettua voita
  • 2,5 dl korppujauhoja
  • 1,5 dl vehnän leseitä
  • 2 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
  • 2 dl grahamjauhoja
  • vadelmahilloa (etuoikeutettuja ovat ne, jotka keräsivät villivadelmia viime kesänä...)
  • sokeri-vesikuorrutetta
Vaahdota munat ja valkea sokeri. Lisää vaahdotuksen lopussa intiaanisokeri ja vatkaa kunnes seos on tasaista ja kuohkeaa. Sekoita kaikki kuivat aineet. Sulata voi mikrossa ja kaada jääkaappikylmä kerma sen joukkoon. Lisää kerma-voiseos munavaahtoon ja lopuksi kuivat aineet.

Tästä määrästä taikinaa saa noin 12 reilun kokoista leivosta, jos paistaa ne esimerkiksi korkeahkoissa silikonisissa muffinssivuoissa. Jaa taikina vuokiin ja tasoita hiukan pintaa esimerkiksi nuolijalla. Paista 200 asteessa noin 12 minuuttia. Varo ylikypsentämistä, sillä leseet tekevät taikinasta muutenkin aavistuksen kuivakampaa. Anna leivosten jäähtyä vuoissaan, kunnes saat ne irrotettua. Kaiva teräväkärkisellä pikkulusikalla leivosten päälle isot montut vadelmahilloa varten. Eemeli heräsi päiväunilta tässä vaiheessa ja auttoi auliisti monttujen kaivamisessa ja monttuaineksen loppusijoittamisessa, suuhun. Täytä kuopat hillolla ja pursota reunalle kaunis rinkula sokeri-vesikuorrutuksella.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Suklaakakkua

Muistan lukeneeni joskus tutkimuksesta, jossa ihmisten mielestä suklaakakussa kulminoituu kaikki paheellisuus, mitä ruokaan voi liittää. Itse ihmettelin, mitä syntiä nyt suklaakakun syömisessä silloin tällöin on. Löydettyäni tämän kakkuohjeen, pystyn kyllä aavistelemaan, mistä moinen maine saattaa johtua. Kallenpäivän kakkupohjaan tuli:
  • 250 g tummaa suklaata
  • 250 g voita
  • 5 munaa
  • 3/4 dl sokeria (osa esim. intiaanisokeria)
  • vajaa 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 80 g mantelijauhetta
Sulata suklaa ja voi hitaasti vesihauteen päällä kulhossa. Vatkaa munat ja sokeri niin tiukaksi vaahdoksi kuin saat. Valkea sokeri vaahdottuu munien kanssa paremmin, mutta osaksi voi käyttää tummaa raakasokeria. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää munavaahtoon. Lisää mantelijauhe ja suklaa-voiseos. Sekoita hyvin. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Kaada seos vuokaan ja paista 160 asteessa noin 35 minuuttia. Anna kakun jäähtyä. Kakun päälle tulee vielä suklaakuorrutus:
  • 150 g tummaa suklaata
  • 1,5 dl kuohukermaa
Kuumenna kermaa ja paloiteltua suklaata hitaasti kattilassa sekoitellen kunnes seos on tasainen. Anna jäähtyä ja paksuuntua hetken. Halkaise kakku ja levitä väliin kerros suklaata. Kaada loppu seos kakun päälle ja anna myös valua reunoille. Raasta tai vuole kuorimaveitsellä valkosuklaasta lastuja koristeeksi.

Eemeli oli innokkaana mukana kakun leivonnassa, varsinkin kulhojen nuoleminen oli kivaa.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Rukiiset karpalopiparit

Joulu tulee lujaa vauhtia... Piparitkin saattaa ehtiä pienten lasten kanssa leipomaan, kun yhtenä päivänä rohkeasti tekee vaan taikinan kylmälle kuistille valmiiksi odottamaan. Seuraavana soittaa mummon katsomaan lapsia ja leipoo ne ja muutaman päivän päästä hommaa vielä kerran lapsenvahdin, että pääsee koristelemaan. Tänä vuonna tuli tällaisia rukiisia, kun oli vehnäjauhot vähissä. Taikinaan tulee:
  • 2 dl siirappia
  • 2 dl intiaanisokeria
  • 300 g voita
  • 1 rkl kanelia
  • 1 tl inkivääriä
  • 1 tl neilikkaa
  • 1 tl kardemummaa
  • 2 munaa (kyllä ovat ostomunat pieniä!)
  • 1 dl kermaa
  • 3 tl soodaa
  • 1 dl jauhettua karpaloa
  • 4 dl ruisjauhoja
  • 7 dl vehnäjauhoja
Kuumenna siirappi, sokeri ja mausteet. Sulata joukkoon voi, sekoita ja anna seoksen jäähtyä. Vatkaa jäähtyneeseen seokseen munat, kerma ja yhdistetyt kuivat aineet. Anna taikinan jäähtyä kunnolla, esim. seuraavaan päivään. Sitten leipomaan! Siistin reiän kuuseen ripustamista varten saa kardemummaputkilon suuaukolla. Pipareita paistellaan noin 6-8 minuuttia 200 asteessa, riippuu vähän, kuinka ohueksi jaksaa taikinan kaulia. Jäähtyneet piparit voi koristella esimerkiksi sokeri-vesikuorrutteella ja kuivatuilla karpaloilla.

Eemeli on testannut ja suosittelee. Piparivarkaita varmaan tiedossa kuusen kulmilla tänäkin jouluna.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Taatelikakkua

Innostuin uudelleen taateleista viimekeväisen Tunisian-reissun jälkeen. Lapsena mummolassa oli aina taatelipaketti kaapissa, ja jos ei muisti aivan petä, niin se palmukuvioinen pakkaus taitaa edelleen kaupassa näyttää ihan samalta. Sitten kun näin vielä, kuinka Sikke valmisti taateleista kuivakakkua, niin päätin itsekin ryhtyä leipomaan. Ohjeeni on melko iso, koska perintövuoka sattuu olemaan XL-kokoa. Kakkuun tulee:
  • 250 g kuivia taateleita
  • 100 g kuivia luumuja
  • 4 dl vettä
  • 1 tl soodaa
  • 120 g pehmeää voita
  • 2,5 dl intiaanisokeria
  • 3 munaa
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl grahamjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 125 g tummaa suklaata, rouhi
Liotin luumuja yön yli marsala-viinissä, koska olivat päässeet kuivahtamaan avatussa pussissa. Tämä vaihe ei välttämätön. Laita kuivahedelmät ja vesi kattilaan ja kiehauta. Lisää sooda ja anna keitoksen kuohahtaa. Sekoita keitos sileäksi sauvasekoittimella. Lopputulos on rakenteeltaan lähes sellaista joulutortun täytesosetta. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita leivinjauhe jauhojen joukkoon. Lisää jauhot, suklaamurska sekä taatelisose ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada jauhotettuun vuokaan ja paista 160 asteessa noin 45 minuuttia. Itse pidin aluksi kiertoilmaa päällä, mutta vaihdoin sen tavalliseen ylä-alalämpöön paiston puolivälissä.

Tähän sopisi päälle vaikka sitruunainen tuorejuustokuorrute, mutta taidetaan syödä nyt näin ihan paljaaltaan. Tähän loppuun vielä kuvaa taatelipalmusta. Ei kasva takapihalla.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Valkosuklaiset pistaasineliöt

Pappi sai taas kahvia juodakseen. Ristiäispappi siis. Ajattelin kunnostautua leipomisen saralla ja pyöräytin papille valkosuklaisia neliöitä. Näitä voisi kai kutsua brownieiksi, mutta kun se brown-ainesosa on nyt valkea, niin mitä lie whitieita nämä nyt sitten ovat. Pistaasineliöitä vaikka. Taikinaan tuli:
  • 150 g valkosuklaata
  • 75 g voita
  • 3 munaa (vielä riittää omien kanojen munia, vaikka harvenemaan päin ovatkin)
  • 1 dl valkoista sokeria
  • 1,5 dl intiaanisokeria
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • n. 3 dl kuorettomia pistaasipähkinöitä, rouhi
  • 1 dl kuivattua omenaa pieninä paloina
Lohko suklaa mikronkestävään kippoon ja laita päälle voi. Sulata varoen mikrossa, aina välillä sekoittaen. Anna seoksen jäähtyä jonkin verran. Vatkaa munat ja valkea sokeri vaahdoksi. Lisää intiaanisokeri ja jatka vielä vaahdottamista. Sekoita valkosuklaa-voiseos munavaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Levitä leivinpaperilla vuoratulle pellille. Itse käytin tavallista uunipeltiä ja levitin taikinaa noin 2/3:lle pinta-alasta. Iso lasagne-vuokakin sopisi, jos haluaa vähän paksumpia leivonnaisia. Paista 200 asteessa kiertoilmauunissa reilut 10 minuuttia, kunnes pinta näyttää jähmettyneeltä. Anna jäähtyä ja leikkaa neliöiksi. Pinnalle tomusokeria ja saisi olla jotain muutakin koristusta. Hyvästä maustaan huolimatta ovat aavistuksen aneemisen näköisiä... Karpaloita?

torstai 7. lokakuuta 2010

Bää-kakkua 2-vuotiaalle

Jos en ole pullanleipojatyyppiä, valikoimiini kuuluvat äärimmäisen harvoin myöskään kermakakut. Nähtävästi näitä pitää leipoa aina kerran vuodessa, lokakuun alkupuolella - helpottavana tekijänä se, että pikkuveljen synttärit näyttävät osuvan vajaan viikon sisälle Eemelin juhlista. Kakkuvuoka oli hukassa, taisi olla käytössä edellisen kerran vuosi sitten. Kunnollista pursotinta en edes omista, ja leivinpaperista väsätty versio veltostui käytettäessä. Tästä huolimatta sain kakun kokoon ja lakritsimatosta leikatut Latet ("bää") kakun päälle. Jos joskus rupean vielä samantyyppisen kakun leivontaan, niin ohje on tässä muistissa.

Pohja:
  • 6 munaa
  • 2 dl sokeria
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl perunajauhoja
  • 3-4 rkl kaakaojauhetta, 100%
  • 2 tl leivinjauhetta
Vaahdota munat ja sokeri kunnolla. Lisää kuivat aineet joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Paista voidellussa vuoassa 200 asteessa noin 35 minuuttia.

Täyte:
  • 150 g voita
  • 2 dl tomusokeria
  • 2 rkl vaniljasokeria
  • 3 keltuaista
lisäksi: banaania ja purkkimangoa, mehua kostutukseen

Vaahdota voi ja sokerit. Lisää keltuaiset yksitelleen ja vatkaa hyvin joukkoon. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen kerrokseen. Kostuta kakun alin osa esimerkiksi mangon liemellä tai omenamehulla, levitä sille täytettä ja sen päälle hedelmiä. Jos täyte on jäykkää, sen saa levitettyä kuumassa vedessä kastellulla veitsellä. Kasaa seuraava kerros samoin. Kostuta myös ylin osa kakusta ja levitä päälle kermavaahtoa. Pursota reunat ja leikkaa lateja koristeeksi.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Omppu-puolukkapiirakka

Ajattelin tehdä vielä yhden omppupiirakan, aika monta niitä onkin jo paisteltu. Täytteeseen laitoin purkillisen mascarponea, josta saa ah niin pehmeän maun aikaiseksi. Vähän pyöreää piirakkavuokaa suurempaan pohjaan (Teeman suorakaiteen mallinen vuoka) tulee:
  • 2 dl grahamjauhoja
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1,5 dl intiaanisokeria
  • 100 g sulatettua voita
  • 2 pientä kananmunaa (tai yksi iso)
  • 50 g mascarponea
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää loput. Sekoita tasaiseksi ja levitä öljyttyyn vuokaan. Täytteeseen sitten:
  • 200 g mascarponea
  • 2 dl maustamatonta jogurttia
  • 1 muna
  • 2 dl puolukoita
  • 4-5 pientä omenaa kuorittuna ja kuutioituna
  • 1 dl valkoista sokeria
  • vaniljasokeria maun mukaan
Sekoita ensin mascarpone jogurtin joukkoon, jotta sen saa rakenteeltaan tasaiseksi. Lisää loput aineet ja kaada pohjan päälle. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Pinaatti-vuohenjuustopiiras



Uuden-Seelannin pinaatti on ollut tuottoisa koko kesän. Olen kokeillut kasvattaa muitakin pinaatteja, mutta ne eivät tahdo takapihalla menestyä, alkavat vain heti kukkia. Toinen takuuvarma vihreä on mangoldi. Sekin on innostunut tekemään uusia vehreitä lehtiä kuivan kesän jälkeen. Upotin näitä takapihan vihreitä piiraaseen, jonka pohjaan tuli:
  • kourallinen keitettyjä perunoita, raasta karkeaksi
  • 2 dl grahamjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 1 tl suolaa
  • 50 g voita sulatettuna (voi korvata rypsiöljyllä)
  • 0,5-1 dl maitoa tai vettä
Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja sitten kaikki ainekset keskenään nestettä lukuun ottamatta. Lisää maitoa tai vettä sen verran, että taikinasta saa sopivan pehmeän. Painele voidellun vuoan reunoille. Sitten täytteen pariin:
  • nippu tuoretta pinaattia, hienonna
  • muutama reilu mangoldin lehti, hienonna
  • 2 munaa
  • 1 prk pehmeää vuohenjuustoa, Chavroux tällä kertaa
  • 1 dl maitoa tai kermaa
  • ripaus suolaa
  • mustapippuria myllystä
  • raastettua muskottipähkinää
Päälle:
  • grana padanoa raasteena
  • kirsikkatomaatteja
Hienonna vihreät. Mangoldin lehtiruodit voi poistaa tai sitten silputa hienoksi mukaan. Sekoita keskenään vuohenjuusto, munat ja maito. Lisää hienonnetut vihreät ja mausteet. Kaada seos pohjan päälle, raasta pintaan grana padanoa ja lisää vielä kirsikkatomaatit, joiden päälle voi halutessaan ripauttaa hiukan suolaa, sokeria ja balsamicoa, paahtuvat uunissa sellaisiksi puolikuivatuiksi. Paista 200-asteessa noin 20 minuuttia, kunnes pinta saa kauniisti väriä.

Pehmeää vuohenjuustoa saa kotimaistakin. Ainakin Heilasta olen ostanut jonkun vuohitilan X pehmeää juustoa, joka on rakenteeltaan enemmän tuorejuuston ja ns. salaattijuuston väliltä. Helppo leikata palasiksi, mutta suostuisi varmaankin soseutumaan myös tällaiseen piirakkatäytteeseen.

Takapihan vihreät: Uuden-Seelannin pinaatti ja mangoldi. Takapihan vihreiden heimoon kuuluvat myös rucola (kasvaa vain alkukesästä kirppojen takia), paksoi (samoin kirppasyötti, korjattava heti alkukesästä), portulakka (kärsi vähäsateisesta kesästä) ja nokkonen, joka tekee marjapensaiden juurella ilahduttavasti uutta satoa. Pitänee pilputa pakkaseen talven varalle.

torstai 9. syyskuuta 2010

Omppu-spelttikeksit

Kuivailen syksyistä omenasatoa viipaleina. Niitä on naposteltu sellaisenaan ja silputtu myslin sekaan. Uusin kuivatun ompun käyttökohde ovat keksit tai amerikkalaisemmin cookiet, jotka tein tällä kertaa höyryttämättömistä spelttihiutaleista. Taikinaan tarvitaan:
  • 100 g pehmeää voita
  • 1 dl intiaanisokeria
  • 1 muna
  • 2 dl kuivattua omenaa palasina
  • 100 g tummaa suklaata, itse käyttämäni taisi olla 70% kaakaosta
  • 2 dl grahamjauhoja
  • 2 dl höyryttämättömiä spelttihiutaleita
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja vatkaa hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Muotoile taikina tangoksi (voi laittaa hetkeksi jääkaappiin jähmettymään) ja leikkaa viipaleiksi. Levitä keksit pellille ja paista 175 asteessa vajaan vartin verran. Ja kerralla voi tehdä isommankin taikinan, keksit säilyvät hyvin purkissa huoneenlämmössä, elleivät sitten tule syödyiksi.

Spelttihiutaleita myydään ainakin Kotipiirissä ja Heilassa.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Karviais-kinuskipiirakka

Mummolan karviaispensaat osoittautuivat tänä vuonna erittäin satoisiksi. Meidän takapihalta karviaiset taas katosivat parempiin suihin, rastaat taisivat napsia. Karviainen on ylipäänsä mielestäni täysin aliarvostettu marja, voittaa napostelumarjanakin tylsät viinirypäleet mennen tullen. Tässä yksi piirakka, jonka ohjeen bongasin jostakin blogista, linkkiä en valitettavasti enää löytänyt. Pohjaan tulee:
  • 100g pehemää voita
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 rkl intiaanisokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • loraus kermaa
Sekoita kuivat aineet keskenään ja joukkoon vielä pehmeä voi. Lisää loraus kermaa ja sekoita tasaiseksi. Painele vuoan pohjalle. Kaada päälle reilu puoli litraa saksilla siistittyjä karviaisia. Paista 225 asteessa reilut 20 minuuttia. Valmista sillä aikaa kinuski:
  • 1,5 dl kermaa
  • 1,5 dl tummaa muskavado-sokeria
Kiehuta kermaa ja sokeria kattilassa muutama minuutti ja anna seoksen jäähtyä. Valuta kinuski jäähtyneen piirakan päälle ja ripottele pintaan mantelilastuja. Piirakan kannattaa antaa jäähtyä kunnolla, jotta kinuski jähmettyy. Vaaleamman kinuskin saa aikaa käyttämällä vaaleampaa tai osaksi valkoista sokeria.