maanantai 31. elokuuta 2009

Pastakastike härkäpavuista

Takapihan pavunvarsissa kasvaa komeita palkoja, jotka käkevät sissän vaaleanvihreitä härkäpapuja. Syötiin tänään pastakastiketta, johon tuli ohjeessa mainittujen aineiden lisäksi pekonia. Nyt pitäisi keksiä lisää hyviä papuohjeita...

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Eemeli vietti nimipäiviä

Eemeli vietti nimppareitaan ja syötiin mummujen, vaarien ja tätien kanssa lettuja. Pikkumiestä kiinnosti lahjapallojen lisäksi myös salin saniaisen nykiminen.

lauantai 29. elokuuta 2009

Tarte tatin oikaisten


Omenoita riittää. Herkullinen ja tosi helppo omppupiirakka on Tarte tatin, jonka pohjan voi tehdä valmiista voitaikinasta. Piiraaseen tulee:

  • noin 12 pientä omenaa lohkoina
  • 100 g voita
  • 2 dl intiaanisokeria
  • 3 voitakinalevyä

Leikkaa omenat isohikoiksi lohkoiksi ja poista siemenkodat. Sulata pannulla voi ja sokeri, ja paista omenalohkoja, kunnes ne ovat ruskeita. Nipistele kolme taikinalevyä yhteen, kauli ja leikkaa veitsellä vuoan pohjan kokoiseksi. Levitä omenat piirakkavuokaan ja peitä voitaikinalla. Paistaa 225 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes pohja näyttää kypsältä. Anna jäähtyä ja kumoa komeus toisin päin tarjoiluvadille. Tarjoa kermavaahdon kanssa.

lauantai 22. elokuuta 2009

Sadonkorjuuaikaa

Heinätyöt ovat taas käynnissä. Käytiin Eemelin kanssa viemässä iskälle ja vaarille vähän iltapalaa pellolle. Matkalla Emppu tarkisti kauran tilanteen, ja suutuntuma-analyysin perusteella iskä pääsee lähipäivinä puimaan.
Omppupuut notkuvat vielä vihertäviä hedelmiä. Niitä odotellessa on hyvää aikaa miettiä, mitä valmistaisi giganttisista kesäkurpitsoista ja salaattifenkoleista. Fenkolisoppaa ja -gratiinia on jo kokeiltu.

Timjamipunajuuret

Kasvimaalla kasvaa jo hyvin sellaisia pitkänmallisia punajuuria. Niistä saa kivasti leikattua lohkoja, vähän veneperunoiden tapaan, mutta ohuempia. Lohkojen joukkoon sekoitetaan rypsiöljyä, suolaa ja kuivattua timjamia. Reilun puolen tunnin paistaminen riittää 200 asteessa. Ja päälle tuoretta timjamia.

perjantai 21. elokuuta 2009

Valkosuklaiset mustikkamuffinssit

Hyvä muffinssiohje on hakusessa. Kokeilin nyt tällaista ohjetta, mutta leivonnaiset olivat aika tiiviitä. Noh, mustikat ja valkosuklaakuorrutus pelastavat paljon.

torstai 20. elokuuta 2009

Perunafoccaccia

Takapiahalla kasvavat Matildat ovat ehtineet jo sen kokoiseksi, että ylimääräisiä perunoita ei voi olla keittämättä. Tänään ylijäämä-Matildat upposivat foccaciaan. Tei muuten tämän ohjeen mukaan, mutta päälle meni Kalamata-oliiveja ja tuoretta rosmariinia. Leipää syötiin fenkolikeiton kanssa.

perjantai 14. elokuuta 2009

Korttisarja

Photoshoppailin muutamia Eemelin kuvia mustavalkoiseen muotoon ja teetin niitä nivaskan. Kymppikokoisista syntyi korttisarja ja A4-suuruusluokan kuvista valkoisissa raameissa tauluja työhuoneen seinälle.

torstai 13. elokuuta 2009

Vadelma-omppupiirakka

Varioin taas kerran rahkapiirakan ohjetta. Pohjaan laitoin:
  • 250 g sulatettua voita
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 3 dl grahamjauhoja
  • 3,5 dl intiaanisokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl soodaa
  • 2 tl vaniljasokeria (kuivat aineet sekaisin, jäähtynyt voi joukkoon)
Noin kahteen kolmasosaan taikinasta lisäsin:
  • 2,5 dl maustamatonta jogurttia, hiukan vedellä laimennettuna
  • 2 kananmunaa
Pohjataikina leivinpaperin päälle pellille, siihen päälle ihan pieniksi kuutioiksi leikattuja omppuja ja linkin ohjeen mukainen rahkatäyte. Sitten vielä iso kasa vadelmia ja loppu taikina muruiksi päälle. 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Taikinasta saa yhden ison pellillisen piirakkaa, tai jos haluaa vähän ohuemman satsin, pellillisen ja pyöreän piirakan.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Kattoremppaa

Eemelin kanssa kateltiin omenapuiden lomasta, kun iskä muutama päivä takaperin alkoi purkaa kattoa yhdeltä kulmalta. Siellä ne on nyt papan kanssa nakutellu ja saanu pari vanhaa sateenkastelemaa hirttä korjattua. Että nyt taitaa taas olla katto pään päällä. Ja alla olevan makuuhuoneen remonttisuunnitelma voi taas edetä 1,5 vuoden tuumaustauon jälkeen. Tuumia siinä tarvitaankin, kun kaikki kattorakenteiden mitat ovat tuumissa.

torstai 6. elokuuta 2009

Suklainen vadelma-mascarponepiiras

Vadelmia pukkaa. Niitä tuntuu kasvavan näihin aikoihin joka aukossa ja notkelmassa, että joutuu Eemelin päikkärilenkilläkin pysähtelemään ja poimimaan muutaman mukillisen. Olen ottanut ohjeen alun perin eräästä vegaaniblogista, mutta paatuneena eläinrasvan kuluttajana upotin tähän tofun sijasta mascarponea. Pohjaan tulee:
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl tummaa kaakaojauhetta
  • 3/4 dl intiaanisokeria (kuivat aineet sekaisin)
  • 100g voita (nypi jauhoihin)
  • 1/2 dl maitoa (lisää sekaan)
Painele taikina voidellun vuoan pohjalle. Esipaista 175 asteessa 15 minuttia. Sitten täyte:
  • 1/2 prk mascarponea
  • 2 dl maustamatonta jogurttia
  • 1 kananmuna
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
Täyte levitetään pohjan päälle ja vadelmat ripotellaan päälle. Vielä 15 minuuttia samaisessa 175 asteessa.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Eemeli ratsastaa

Eemeli pysyy jo omin avuin keinuhepan selässä. Vanhalla hepalla on leikkinyt iskäkin pienenä. Olikohan keinuhevonen sen Eero-isovaarin tekemä, ehkä.

lauantai 1. elokuuta 2009

Eemeli ja kesäkurpitsa


Ensimmäinen kesäkurpitsa kypsyi kasvimaalla ja se on melkein yhtä suuri kuin Eemeli. Tai ei nyt ihan. Mutta iso kuitenkin. Vietiin zucchini sitten Reetta-tädille tuliaisiksi ja saatiin kurpitsapizzaa.