lauantai 31. heinäkuuta 2010

Kaisa-tädin kesäkurpitsapasta

Taasen se aika vuodesta, jolloin mietitään, mihin ihmeeseen kaikki nuo kesäkurpitsat upottaisi. Tsatsiki kesäkurpitsasta toimii hyvin. Mummo tekee taas hilloa mustaherukasta ja kesäkurpitsasta, kuulostaa oudolta, mutta toimii. Tähän pastakastikkeeseen saa myös uppoamaan ison kurpitsan. Tarvitaan:
  • 1 pkt pekonia
  • 1 kesäkurpitsa
  • 1 iso sipuli
  • pari kynttä valkosipulia
  • suolaa, mustapippuria
  • tuoreita yrttejä, salviaa tällä kertaa
  • 2 dl kermaa

Laita pasta kiehumaan. Raasta kesäkurpitsa. Jos käytät isoksi venähtänyttä yksilöä, kaavi ensin lusikalla siemenet pois. Puristele kämmenten välissä kurpitsasta pois ylimääräistä nestettä. Hienonna sipulit. Silppua pekoni ja paista se pannulla. Lisää joukkoon sipulit ja kesäkurpitsa. Hauduttele hetkinen ja lisää kerma, suola ja pippuri. Lisää lopuksi tuoreet yrtit hiennonnettuna. Salvia toimi, se kun mätsää hyvin pekoniin. Sekoita kastike pastan joukkoon ja tarjoile runsaan parmesaanin kanssa.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Kesäkurpitsapiiras

Kesäkurpitsat kasvavat kohisten. Saa käydä lähes päivittäin nappaamassa isoiksi pullahtavia kurpitsoita pois, etteivät ehdi ihan giganttisiksi. Kolme kurpitsaa on kokeilunomaisesti saunassa kuivumassa, yritän tehdä niistä aurinkokuivattuja säilykkeitä tämän ohjeen mukaan. Tänään upotin kurpitsan piirakkaan. Homma alkaa siitä, että kesäkurpitsa viipaloidaan juustohöylällä ohuiksi lastuiksi. Viipaleiden päälle ripotetaan hieman suolaa ja ne jätetään itkeskelemään pohjan ja täytteen valmistamisen ajaksi. Piirakkapohjaan tuli:
  • 1/2 dl perunamuusijauhetta (raastettu eilinen perunakin kelpaa)
  • 2 dl vehnäjauhoa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 dl maitoa
  • 50 g voita
  • 1/2 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä

Sulata voi mikrossa ja sekoita öljy joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito ja voi-öljyseos. Taputtele piirakkavuoan pohjalle. Sitten täytteen pariin:

  • 1 prk ranskankermaa
  • 1/2 prk mascarponea
  • 1/2 raastettu grana padano -juusto
  • 2 munaa
  • (loraus maitoa, jos täyte tuntuu liian paksulta)
  • 1/2 tl suolaa, mustapippuria
  • kourallinen tuoretta timjamia

Täytteen ainekset sekoitetaan keskenään. Omalla kohdallani täytteen valmistusta mutkisti hieman se, että pippurimylly juoksenteli takapihalla yhden ippo-Eemelin matkassa. Sitten kokoamaan: piirakkapohjan päälle ensi kerros itkeskelystä kuivattuja kesäkurpitsaslaisseja, sitten täyte ja pintaan jälleen kerros kesäkurpitsaa. Koristeeksi pintaan vielä:

  • kourallinen pinjansiemeniä
  • ronskisti rouhittua mustapippuria
  • loraus kylmäpuristettua rypsiöljyä
  • muutamia tippoja vaalea balsamicoa.

Uuniin 200 asteeseen, kunnes pinta on kauniin värinen. Kiertoilmalla taisi mennä vähän reilut 20 minuuttia. Alkuperäislähteenä käytin tätä ohjetta.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Caesarsalaatti punaisesta basilikasta

Kesähelteillä ei jaksa kovin raskaita ruokia. Tällaista salaattia tuli väännettyä kasvimaan antimista:
  • roomansalaattia
  • rucolaa
  • punaista basilikaa
  • parmesaania tai grana padanoa lastuina
  • ruiskrutonkeja
  • kapriksia

Majoneesia ei kaapistani löytynyt, koska olin periaatteessa päättänyt, että kun niitä omia kananmunia tulee, rupean tekemään sitä itse. Vaan en jaksanut. Joten kastikkeesta tuli tällä kertaa jogurttipohjainen:

  • 5 anjovisfilettä + loraus lientä
  • 2 tl dijonsinappia
  • loraus worcestershire-kastiketta
  • 2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 1 dl grana padanoa raasteena
  • 1 prk ranskankermaa
  • 1-2 dl jogurttia

Sekoita keskenään ensi muut aineet ranskankermaa ja jogurttia lukuun ottamatta. Anjovisfileetkin saa aika hyvin muhjuksi ilman sauvasekoitinta. Lisää ranskankerma ja jogurtti. Jos kastike on hirveän paksu, sitä voi ohentaa maidolla. Sekoita kastike silputun roomansalaatin ja rucolan joukkoon. Lisää loput "somisteet" päälle ja syö.

Kapriksia täytyy kehua. Eemelin mummo toi ne keväällä Sisilian-reissulta, ja ovat sellaisia tosi pulleita tapauksia. Ja roomansalaatti on aivan loistavaa. Se on avomaalla kasvattamistani salaateista "iskunkestävin", sopii juuri tällaisiin möhnäkastikkeisiin. Jämäkät lehdet ja uskomattoman paksu lehtiruoti. Säilyy jääkaapissa hyvin uitettuna ja lingottuna valehtelematta vaikka viikon.

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Kasvimaalta

Salaattifenkolit ovat ehtineet jo hyvänkokoisiksi. Kokeilin niitä tällä kertaa kasvisvartaisiin. Puolitin, keitin noin 10 minuuttia suolatussa vedessä, lohkoin puolikkaat kolmee osaan, ja käärin pekoniin. Samoihin vartaisiin tuli myös rucolapestossa pyöriteltyjä kesäkurpitsan paloja sekä paprikaa. Aikomuksissa on myös käyttää fenkolia tuoreena, ohuesti viipaloituna salaattiin.
Chilit viihtyvät leikkimökin seinustalla. En jaksanut edes istuttaa niitä maahan, vaan kasvaa kököttävät isoissa ruukuissa. Isoimmat vonkaleet alkavat pian punertumaan. Ajatuksissa on tehdä jotain ruokaa paahdetuista chileistä ja tuorejuustosta. Kotvanen pitää vielä odotella kypsymistä.
Tilli on takuuvarma maustekasvi. Tänä vuonna kokeilin myös erehdyttävästi tilliä muistuttavaa korianteria. Kasvaa avomaalla supernopeasti. Päätin kokeilla kuivaamista tillin tapaan, tosin pakastin myös pienet erät sekä tilliä että korianteria. Korianteria on syöty etupäässä kalaruokien kanssa. Nopea lisäke vaikkapa savukalalle on puoli purkillista punaista pestoa ja iso kasa hakattua korianteria pastan joukkoon. Myös wokkiin on humahtanut isoja kasoja korianteria.
Tämänkesäinen kasvimaani uusi tulokas, portulakka, on kasvanut ilahduttavasti. Tähän asti olen lähinnä napsinut latvoja salaatin joukkoon, mutta suunnitelmissa on myös jotakin kypsennettyä ruokaa, ehkä suolaista piirakkaa. Kasvi on kuulemani mukaan ollut suosittu Suomessa 1800-luvulla, sittemmin vain jäänyt unohduksiin.

Pasta primavera

Italialaistyyppinen kevätpasta, pasta primavera, on raaka-aineidensa suhteen ajankohtainen Suomessa juuri nyt. Tähän pastaanhan voi laittaa mitä tahansa haluamiaan vihanneksia, yleensä vihreitä, ja näin satokauden alettua kasvimaalla kasvaa monia varteenotettavia vaihtoehtoja. Lueskelin muutamia italialaisia ohjeita, mutta parsaa ja villiartisokkaa ei puutarhastani löydy. Päädyin tällaisiin raaka-aineisiin:
  • 2 dl tuoreita herneitä riivittynä
  • kasa tuoretta pinaattia
  • puolikas pienehkö kesäkurpitsa
  • sipulin vartta
  • persiljaa
  • minttua
  • 2 dl ruokakermaa
  • öljyä, voita
  • suolaa, pippuria

Herneet riivitään paloista, pinaatti huuhdellaan ja hakataan hienoksi. Kesäkurpitsa leikataan pieniksi kuutioiksi. Pannussa kuumennetaan loraus hyvää rypsiöljyä ja reilu nokare voita. Kasviksia freesataan hetkinen. Sekaa lisätään kerma, hienonnetut yrtit, suola ja pippuri. Kastike sekoitetaan keitetyn pastan joukkoon ja tarjoillaan runsaan parmesaanin kanssa.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Uimamaisteri

Eemelistä on sukeutunut helteiden aikaan varsinainen vesipeto. Poika polskuttelee syvemmissäkin vesissä jo tottuneesti kellukkeiden ja uimarenkaan kannattelemana. Alkuun touhu oli lähinnä paikallaa pyörimistä, mutta hetken harjoittelu pelkillä käsikellukkeilla sai myös jalkojen potkimisen liikkeelle (ja mahan täyteen järvivettä hörppimisen ansiosta...) Täytynee jatkaa syksyllä uimahallitreeniä, niin ei pääse uimataidot ruostumaan.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Kesäinen lähisalaatti

Tämän salaatin raaka-aineet tulevat tosi läheltä. Perunat kasvavat jo omassa maassa, samoin salaatit, hirmuisina puskina. Pääraaka-aineista punaiset ja keltaiset luumutomaatit tulevat Suomisen puutarhalta, tästä naapurista. Ja munasista vastaavat tietysti kaa-kaat. Kaikki lähtee siitä, että kasvimaalta kerätään:
  • vadillinen erilaisia salaatteja: tammenlehvää, lollo rossoa, vuonankaalia, roomansalaattia, lehtisalaattia, punajuuren ja mangoldin lehtiä, rucolaa

Salaatit kannattaa kerätä kuumana aikana aamulla tai sitten uittaa hyvän aikaa kylmässä vedessä ja lingota. Kevyesti saksittujen salaattien joukkoon sekoitetaan vinaigrette, johon tulee:

  • 2 rkl valkoviinietikkaa
  • 2 rkl juoksevaa hunajaa
  • 1 tl dijon-sinappia
  • 1/2 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 0,5-1 dl vettä
  • suolaa, pippuria

Salaatinkastikkeen aineet sekoitetaan keskenään kannellisessa astiassa, kannattaa sheikata reilusti, että öljy sekoittuu muihin aineisiin. Kastike sekoitetaan vihreän salaatin joukkoon. Salaattipohjan päälle lisätään:

  • 1/2 kg punaisia ja keltaisia luumutomaatteja
  • 1/2 kg uusia perunoita, keitettynä, viipaloituna, tilli-pestossa kieriteltynä
  • 6 kananmunaa lohkoina
  • basilikan lehtiä

Tomaatit kuutioiksi ja kaikki aineet ladotaan salaattipohjan päälle. Tarjoillaan kevyenä lounaanan hyvän leivän kanssa. Kylkeen sopii myös grillimakkara, jos tuhdimpaa ruokaa kaipaa. Maisteltiin juui Benjaminin maatilatorin chorizo- ja aurajuustogrillimakkaroita. "Njam-njam" sano Emppu, vaikka chorizo vähän kieltä kutittikin.

Oreganolihapullat

Yrttipenkissä kasvaa rehottaa viime vuonna istutettu mäkimeirami eli oregano. Pensas on kasvanut siihen malliin, että piti kehittää oreganolle muitakin käyttötarkoituksia kuin ainainen pizzan päällyste. Salaattiinkin isompia lehtiä kokeilin, mutta tuoreen yrtin maku on melko voimakas. Kupillinen oreganoa upposi satsiin lihapullia, johon tuli:
  • 1 dl korppujauhoja
  • 2 tl suolaa, reilusti mustapippuria
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl punaviiniä (pullon pohja, muukin neste käy)
  • 1 kg naudan jauhelihaa
  • reilu kourallinen hakattua oreganoa
  • vähän vähemmän hakattua persiljaa
  • 2 dl parmesaaania raasteena

Sekoita korppujauhot nesteen ja munien joukkoon ja anna turvota hetken. Lisää loput aineet ja vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Muotoile kostutetuilla käsillä pulliksi ja paista 200 asteessa reilu vartti. Meillä näitä pullia syötiin spagetin ja tuoretomaattikastikkeen kanssa, naapurin puutarhalta kun haettiin viiden kilon laatikko tomaatteja. Kastikkeseen tuli:

  • n. 10 reilua tomaattia
  • 1 sipuli hakkeluksena
  • 1/2 tuore chili, naapurista, omat vielä punertumassa
  • loraus punaista balsamicoa
  • suolaa, pippuria
  • 1/3 dl intiaanisokeria

Kalttaa tomaatit: tee niihin viillot ja upota hetkeksi kuumaan veteen, kun kuoret näyttävät irtoavan, kuori ne. Freesaa sipulia öljyssä kattilan pohjalla ja lisää tomaatti sekä loput aineet. Anna hautua hyvän aikaa. Tuoreista tomaateista lähtee melkoisesti nestettä, joten pidempää haudutusta kaivataan, jos haluaa saada paksuhkoa kastiketta. Lisää lopuksi joukkoon lihapullat ja sekoita koko setti pastan joukkoon.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Lehtikaalipiirakkaa

Kasvimaaltani ei ole tähän asti juuri kaaleja löytynyt. Parsakaalin taimia olen etsinyt epätoivoisesti jo kolmena keväänä peräkkäin, onnistumatta. Tänä kesänä löysin kuitenkin komeita liilansävyisiä lehtikaaleja ja kylvin kyssäkaalia. Lehtikaalit ovat jo kuukaudessa ehtineet niin komeiksi, että alimpia lehtiä voi rauhassa kerätä. Kaalista syntyi piirakka, jonka pohjaan tuli:
  • 2,5 dl grahamjauhoa
  • 75 g pehmeää voita
  • 1 dl kermaviiliä
  • 1/2 tl suolaa
Sekoita suola jauhoihin ja jauhoseos voin kanssa. Lisää kermaviili. Voitele piirakkavuoka ja painele taikina sen pohjalle. Laita kylmään täytteen valmistamisen ajaksi. Täytteeseen tulee:
  • nippu lehtikaalin lehtiä
  • 1 reilu sipuli
  • suolaa, pippuria, raastettua muskottipähkinää
  • 2 dl Emmental-raastetta
  • 1/2 pala fetajuustoa kuutioina
  • 2 munaa
  • 2 dl kermaa tai maitoa
  • pekaanipähkinöitä
Leikkaa kaali silpuksi ja kiehauta sitä hetki vedessä. Silppua sipuli ja kuullota sitä pannulla. Lisää myös kaali pannulle ja masuta suolalla, pippurilla ja muskotilla. Sekoita kulhossa keskenään kaikki täytteen ainekset pähkinöitä lukuun ottamatta. Kaada täyte pohjan päälle ja ripottele pähkinät pintaan. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia. Tarjoa salaatin kanssa.