torstai 29. heinäkuuta 2010

Kesäkurpitsapiiras

Kesäkurpitsat kasvavat kohisten. Saa käydä lähes päivittäin nappaamassa isoiksi pullahtavia kurpitsoita pois, etteivät ehdi ihan giganttisiksi. Kolme kurpitsaa on kokeilunomaisesti saunassa kuivumassa, yritän tehdä niistä aurinkokuivattuja säilykkeitä tämän ohjeen mukaan. Tänään upotin kurpitsan piirakkaan. Homma alkaa siitä, että kesäkurpitsa viipaloidaan juustohöylällä ohuiksi lastuiksi. Viipaleiden päälle ripotetaan hieman suolaa ja ne jätetään itkeskelemään pohjan ja täytteen valmistamisen ajaksi. Piirakkapohjaan tuli:
  • 1/2 dl perunamuusijauhetta (raastettu eilinen perunakin kelpaa)
  • 2 dl vehnäjauhoa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 dl maitoa
  • 50 g voita
  • 1/2 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä

Sulata voi mikrossa ja sekoita öljy joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito ja voi-öljyseos. Taputtele piirakkavuoan pohjalle. Sitten täytteen pariin:

  • 1 prk ranskankermaa
  • 1/2 prk mascarponea
  • 1/2 raastettu grana padano -juusto
  • 2 munaa
  • (loraus maitoa, jos täyte tuntuu liian paksulta)
  • 1/2 tl suolaa, mustapippuria
  • kourallinen tuoretta timjamia

Täytteen ainekset sekoitetaan keskenään. Omalla kohdallani täytteen valmistusta mutkisti hieman se, että pippurimylly juoksenteli takapihalla yhden ippo-Eemelin matkassa. Sitten kokoamaan: piirakkapohjan päälle ensi kerros itkeskelystä kuivattuja kesäkurpitsaslaisseja, sitten täyte ja pintaan jälleen kerros kesäkurpitsaa. Koristeeksi pintaan vielä:

  • kourallinen pinjansiemeniä
  • ronskisti rouhittua mustapippuria
  • loraus kylmäpuristettua rypsiöljyä
  • muutamia tippoja vaalea balsamicoa.

Uuniin 200 asteeseen, kunnes pinta on kauniin värinen. Kiertoilmalla taisi mennä vähän reilut 20 minuuttia. Alkuperäislähteenä käytin tätä ohjetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti