maanantai 12. heinäkuuta 2010

Kesäinen lähisalaatti

Tämän salaatin raaka-aineet tulevat tosi läheltä. Perunat kasvavat jo omassa maassa, samoin salaatit, hirmuisina puskina. Pääraaka-aineista punaiset ja keltaiset luumutomaatit tulevat Suomisen puutarhalta, tästä naapurista. Ja munasista vastaavat tietysti kaa-kaat. Kaikki lähtee siitä, että kasvimaalta kerätään:
  • vadillinen erilaisia salaatteja: tammenlehvää, lollo rossoa, vuonankaalia, roomansalaattia, lehtisalaattia, punajuuren ja mangoldin lehtiä, rucolaa

Salaatit kannattaa kerätä kuumana aikana aamulla tai sitten uittaa hyvän aikaa kylmässä vedessä ja lingota. Kevyesti saksittujen salaattien joukkoon sekoitetaan vinaigrette, johon tulee:

  • 2 rkl valkoviinietikkaa
  • 2 rkl juoksevaa hunajaa
  • 1 tl dijon-sinappia
  • 1/2 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 0,5-1 dl vettä
  • suolaa, pippuria

Salaatinkastikkeen aineet sekoitetaan keskenään kannellisessa astiassa, kannattaa sheikata reilusti, että öljy sekoittuu muihin aineisiin. Kastike sekoitetaan vihreän salaatin joukkoon. Salaattipohjan päälle lisätään:

  • 1/2 kg punaisia ja keltaisia luumutomaatteja
  • 1/2 kg uusia perunoita, keitettynä, viipaloituna, tilli-pestossa kieriteltynä
  • 6 kananmunaa lohkoina
  • basilikan lehtiä

Tomaatit kuutioiksi ja kaikki aineet ladotaan salaattipohjan päälle. Tarjoillaan kevyenä lounaanan hyvän leivän kanssa. Kylkeen sopii myös grillimakkara, jos tuhdimpaa ruokaa kaipaa. Maisteltiin juui Benjaminin maatilatorin chorizo- ja aurajuustogrillimakkaroita. "Njam-njam" sano Emppu, vaikka chorizo vähän kieltä kutittikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti