Lisää itua

Tässä on nyt sitä retiisin itua. Taidan kasvattaa astiakaapissa vielä muutaman päivän, lyhyen oloisia ovat vielä. Maku on voimakkaan retiisinen. Alfalfahan (sinimailanen) on, ainakin omasta mielestäni, lähes mauton itu. Mutta eipä ole tullut verrattua aikuiseksi kasvaneeseen alfalfaan, sehän on heinää ja tuolla meidänkin pelloilla kesäisin kasvaa.

Olen tässä pohtinut, että missä oikeastaan menee itujen kasvatuksen ja versotuksen raja. Nyt jos jättäisin nuo retiisit hetkeksi ikkunalle valoon, niistä tulisi yhtä vihreitä kuin näistä alla olevista vesikrassin versoista. Ovatko ne silloin ituja vai versoja?

Auringonkukan versot pääsivät jälkkärin koristeiksi. Eemeli hihkaisi heti annoksen eteen saatuaan, että "kukka". Poika tuntee kasvit jo näin esiasteella. Ei vaan. Kutsuu kaikkia vähänkään vihertäviä asioista kukiksi. Joulukuusikin oli kukka.

Luin puutarhalehdestä jonkun tohtorishenkilön suosittelevan kotimaisia viljoja itujen ja versojen kasvatukseen. Itse asiassa olen jo siementilauksen takapihan laarista tehnyt, toimitusajat vain ovat toisinaan yllätyksellisiä. Pitäisiköhän lähteä itse etsimään... Missäköhän sitä ohraa pidetään? Onko se siinä korkeassa rakennuksessa, jota kai siiloksi kutsutaan? Vai onko siellä kauraa? Ja onko siellä joku esteettömästi saavutettava laari, josta voi vain kahmaista kourallisen taskuun? Vai pitääkö painaa jotain nappeja? Ja tuleeko sieltä tuutista sitten kerralla traktorin peräkärryllinen? Mulle riittäisi pari desiä. On hienoa asua maalla ja olla omavarainen ohran suhteen. Ehkä me tehdään kesällä poikien kanssa ekskursio sinne viljalaarille.

Sherryssä haudutettua härkää

Leivinuuni lämpiää näillä pakkasilla joka päivä. Lämmitysominaisuuksiensa lisäksi se soveltuu erittäin hyvin myös ruoanlaittoon. Puiden polton tai hiilloksen aikaan kuumemmassa alauunissa saa nopeasti ruokaan paistopintaa. Yläuuni on taas omiaan hauduttamiseen. Tänään uunissa kypsyi härkäruukku. Se ei itse asiassa ole kovinkaan kaukana serkustaan karjalanpaistista. Eikä härkäkään ollut vielä nimeltään härkä, kun se meidän navetassa käyskenteli. Mutta kuitenkin. Valmistin ruoan isossa valurautapadassa, Hilja-mummon perintöä. Keraamista pataa en lähtisi hiilloksella kärventämään. Ruokaan tarvitaan:

• n. 1 kg naudanlihaa, paistia esimerkiksi, itse käytin tällä kertaa lapaa
• pikkusipuleita, kymmenkunta
• pari porkkanaa
• 3 laakerinlehteä
• mustapippuria myllystä
• 2 rkl intiaanisokeria
• ripaus suolaa
• n. 2 dl sherryä
  
• n. 1 l lihalientä
• (ripaus suolaa)
  

Paloittele liha sopiviksi suupaloiksi. Laita valurautapata siksi aikaa uuniin lämpenemään. Lorauta pataan öljyä ja laita puolet lihapaloista siinä alauuniin, jossa on edelleen hiillos tai puita palamassa. Kun lihat ovat ruskistuneet, lisää loput lihat ja sipuli ja jatka ruskistamista. Pata kannattaa kesken ruskituksen kääntää, sillä se kuumenee toiselta puolelta huomattavasti enemmän.

Kuori sipulit. Kuori ja paloittele porkkanat. Lisää pataan kaikki loput raaka-aineet. Lihalientä lisätään sen verran, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Anna padan hautua aluksi kuumemmassa alauunissa ilman kantta, jotta neste keittyy hieman kokoon. Siirrä miedompaan yläuuniin ja hauduta kannen alla noin kolme tuntia tai kunnes tulee nälkä. Tarjoillaan perunamuussin ja salaatin kanssa.

Salaattin kannattaa heittää tähän vuodenaikaan ituja ja versoja. Meillä kasvaa tällä hetkellä sinimailasen ituja ja uutuutena retiisiä. Vielä ei ole retiisinituja maistettu, idätys kun kestää pussin mukaan viisi vuorokautta. Ja ikkunalta versoo hernettä, vesikrassia (kuvassa) ja auringonkukkaa. Parsakaalin versotus on vielä kokeilematta, mutta siemenet jo odottamassa. Kauran tai ohran oraitakin voisi kasvattaa, jyvät kun saisi tuolta takapihan laarista kohtuu edullisesti.

Eero-pumpero

Eero-pumpero on kasvanut ihan silmissä. Enää ei taida löytyä yksiäkään potkuhousuja, joihin poika mahtuisi. Ei se auta kuin kaivaa isoveikan vaatelaatikot esille ja ruveta etsimään isojen poikien vaatteita. Äitiyspakkauksen soma tammenterhopaita puristaa ranteista. Eipä ole mallissa huomioitu rannemakkaroita.

Eerokin sai sitten traktoripaidan, samanlaisen kuin Eemelillä. Ja luulin jo päässeeni yli vaippojen ompelusta. Sitten rupesin kuitenkin kaivelemaan kaapista kankaanpaloja, ja löytyihän niitä. Seitsemän vaippaa tuli. Ja oikeastaan ihan tarpeeseen, pojat kun käyttävät tätä nykyä samankokoisia vaippoja. Emppu ei toivottavasti enää hirveän pitkään.

Äiti on potenut viime aikoina hirveää tekstiiliteollisuusmorkkista. Kun vaateteollisuus kiina- tai intialaistuu. Ja halavalla tehdään kertakäyttölaatua. Ja myydään halavalla ostovoimaisille länsimaalaisille, jotka ostavat kun halavalla saa. Ihan syvältä. Suomessa vaatteita ei ole valmistanut pitkiin aikoihin juuri kukaan, ja aina vaan korkeamman koulutustason töitä ulkoistetaan Aasiaan. Siis ihan oikeasti, oikeudenmukaisessa maailmassa, kulutushyödykkeet tuotettaisiin tässä lähellä ja niistä maksettaisiin lähituotannon mukainen hinta. Tulisi varmaan ostettua vähän tarkemmin harkiten noita rätei ja lumbui.

Lievittääkseen maailmantuskaansa äiti ajeli Ruskovillaan ja osti pojille ja itselleen lähituotettua vaatetusta. Nyt täällä sitten hykerrellään villakalsareissamme tyytyväisinä reiluja ostoksiamme...

Traktoripaita traktorimiehelle

Kävi sitten niin tässä joku päivä lastenvaatenettikaupassa, että ei löytynyt toivottua paitaa vaan löytyi kangas. Siinä sitten pohdin hetken, koskaan kun en ole paitaa ommellut, että viitsinkö sen kangaspakan ostaa. Niin kävi, että posti kiikutti kankaan, eikä auttanut muu kuin kaivaa ompelukone esiin ja alkaa selaamaan kaavalehtiä.

Eemeli ei varsinaisesti arvosta pukeutumisleikkejä, joten suurin huolenaiheeni - mahtuukö pää kaula-aukosta - ratkeaa vasta huomenna. Tai sitten ratkeaa sauma. Aamupottailun jälkeen on Eemelistä ainoa oikea aika pukea päälle uusia vaatteita. Eero sentään tuntuu arvostavan äidin vaivalla kokoon harsimaa vaatekappaletta. Voikin olla, että seuraava paita ommellaan Eerolle.

Mustikkaiset muffinssit

Olen lueskellut viimepäivinä kirjaa Mustikka, ruis ja rypsi - voimaruokaa Suomesta. Kirjan pääteesinä tuntuu olevan, että meidän pohjoisen asukkien ei pitäisi kadehtia kovassa huudossa olevaa välimerellistä ruokavaliota, kaikki hyvät raaka-aineet, terveelliset ja maultaan erinomaiset, löytyvät ihan tästä läheltä. Lähdin kokeilemaan jälleen kerran leseiden upottamista leivonnaisiin tämän kirjasta löytyneen ohjeen pohjalta. Hieman sooloilin: margariinit voiksi, jogurtti turkkilaiseksi (sitäkin saa nykyään kotimaista Juustoportin valmistamana) ja sitä rataa. Muffinseihin laitoin:

• 2 kananmunaa
• 0,5 dl valkoista sokeria
• 0,5 dl intiaanisokeria
• 100 g voita
• 1 dl turkkilaista jogurttia
  
• 1 dl vehnäjauhoja
• 2 dl grahamjauhoja
• 1/2 dl vehnäleseitä
• 1 tl leivinjauhetta
• 2 dl jäisiä mustikoita

Vaahdota munat ja valkea sokeri. Lisää tumma sokeri vaahdotuksen loppuvaiheessa. Sulata voi varoen mikrossa. Sekoita sulanut voi, jogurtti ja yhteen sekoitetut kuivat aineet taikinaan ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi jäiset mustikat. Jaa muffinssivuokiin. Taikina on melkoista paksua tököttiä, mutta muotoutuu kyllä lämmetessään kohtuullisen kauniiksi leivonnaisiksi. Itse sain tästä määrästä noin 10 muffinssia suurehkoihin silikonivuokiin. Paista 200 asteessa reilut 15 minuuttia.

Toinen luvussa oleva teos on Omin sormin suuhun. Tässä jo odottelenkin, milloin pääsen Eerolle mustikoita syöttämään - omin sormin. Mahtavat sotkut tuon sortin ruokailuista ainakin saa, mutta lupaahan kirja, että sormiruokailevasta toisesta lapsesta tulee huomattavan paljon kaikkiruokaisempi ja suurempi kulinaristinen nautiskelija kuin purkkitavaraa saaneesta esikoisesta. Kuinka suuri herkkusuu Eerosta tuolla menetelmällä saadaankaan...? Eemeli kun on toistaiseksi syönyt lähes kaikkea, lähipäivinä mm. lohenmätiä, blinejä, papuja, chorizoa, parsakaalia (kattilallisen), alfalfan ituja ja äidin tekemää tahinista paputahnaa, jota kai voisi hummukseksikin kutsua. Tosin tänään jätti syömättä leivän päälle laitetun kokonaiset basilikan lehden. Eero varmaan syö sitten senkin.

Eero oppi kääntymään

Avain lasten kääntymäänoppimiseen on jämäkkä alusta. Ei se auta laittaa lapsia köllimään yltiöpehmeille lampaantaljoille tai upottaville olkkarinmatoille. Tiukkaan kudottu rättimatto alle ja jo kääntyy. Tänään tuli testattua. Hyvä vireystila, massussa sopivasti maitoa, pumpelomassu jämäkästi maton päälle, kädet ehkä hiukan etuasentoon ja siitä köllähtää komeasti vatsansa ympäri selälleen! Kolmen toiston jälkeen sitten uni voittikin. Ei meillä lasketa, mutta veljensä oli aikoinaan aika samanaikainen.

Leseitä Runebergille

Myllyssä kun teettää jauhoja, niin kylkiäisenä tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä jättipussi leseitä. Kaikkia viljan kuoriosia ei kannata jauhoihin upottaa, vaikka meillä grahamia kuluukin reilu ämpärillinen vuodessa. Noh, keksin sitten upottaa tätä yltiöterveellistä superruokaa runebergin torttuihin, niissä kun nyt on muutenkin kaikkea karkeampaa täyttöainesta. Taikinaan tulee:

• 2 kananmunaa
• 1 dl valkeaa sokeria
• 2 dl intiaanisokeria
• 2 dl kuohukermaa
• 2 tl leivinjauhetta
• 1 dl mantelirouhetta
• 200 g sulatettua voita
• 2,5 dl korppujauhoja
• 1,5 dl vehnän leseitä
• 2 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
• 2 dl grahamjauhoja

• vadelmahilloa (etuoikeutettuja ovat ne, jotka keräsivät villivadelmia viime kesänä...)
• sokeri-vesikuorrutetta
  

Vaahdota munat ja valkea sokeri. Lisää vaahdotuksen lopussa intiaanisokeri ja vatkaa kunnes seos on tasaista ja kuohkeaa. Sekoita kaikki kuivat aineet. Sulata voi mikrossa ja kaada jääkaappikylmä kerma sen joukkoon. Lisää kerma-voiseos munavaahtoon ja lopuksi kuivat aineet.

Tästä määrästä taikinaa saa noin 12 reilun kokoista leivosta, jos paistaa ne esimerkiksi korkeahkoissa silikonisissa muffinssivuoissa. Jaa taikina vuokiin ja tasoita hiukan pintaa esimerkiksi nuolijalla. Paista 200 asteessa noin 12 minuuttia. Varo ylikypsentämistä, sillä leseet tekevät taikinasta muutenkin aavistuksen kuivakampaa. Anna leivosten jäähtyä vuoissaan, kunnes saat ne irrotettua. Kaiva teräväkärkisellä pikkulusikalla leivosten päälle isot montut vadelmahilloa varten. Eemeli heräsi päiväunilta tässä vaiheessa ja auttoi auliisti monttujen kaivamisessa ja monttuaineksen loppusijoittamisessa, suuhun. Täytä kuopat hillolla ja pursota reunalle kaunis rinkula sokeri-vesikuorrutuksella.