Lisää itua

Tässä on nyt sitä retiisin itua. Taidan kasvattaa astiakaapissa vielä muutaman päivän, lyhyen oloisia ovat vielä. Maku on voimakkaan retiisinen. Alfalfahan (sinimailanen) on, ainakin omasta mielestäni, lähes mauton itu. Mutta eipä ole tullut verrattua aikuiseksi kasvaneeseen alfalfaan, sehän on heinää ja tuolla meidänkin pelloilla kesäisin kasvaa.

Olen tässä pohtinut, että missä oikeastaan menee itujen kasvatuksen ja versotuksen raja. Nyt jos jättäisin nuo retiisit hetkeksi ikkunalle valoon, niistä tulisi yhtä vihreitä kuin näistä alla olevista vesikrassin versoista. Ovatko ne silloin ituja vai versoja?

Auringonkukan versot pääsivät jälkkärin koristeiksi. Eemeli hihkaisi heti annoksen eteen saatuaan, että "kukka". Poika tuntee kasvit jo näin esiasteella. Ei vaan. Kutsuu kaikkia vähänkään vihertäviä asioista kukiksi. Joulukuusikin oli kukka.

Luin puutarhalehdestä jonkun tohtorishenkilön suosittelevan kotimaisia viljoja itujen ja versojen kasvatukseen. Itse asiassa olen jo siementilauksen takapihan laarista tehnyt, toimitusajat vain ovat toisinaan yllätyksellisiä. Pitäisiköhän lähteä itse etsimään... Missäköhän sitä ohraa pidetään? Onko se siinä korkeassa rakennuksessa, jota kai siiloksi kutsutaan? Vai onko siellä kauraa? Ja onko siellä joku esteettömästi saavutettava laari, josta voi vain kahmaista kourallisen taskuun? Vai pitääkö painaa jotain nappeja? Ja tuleeko sieltä tuutista sitten kerralla traktorin peräkärryllinen? Mulle riittäisi pari desiä. On hienoa asua maalla ja olla omavarainen ohran suhteen. Ehkä me tehdään kesällä poikien kanssa ekskursio sinne viljalaarille.