perjantai 22. huhtikuuta 2011

Tuulihattuja savusiikatäytteellä

Eemeli on tykästynyt niin kovasti savukalaan, että ajattelin tekaista pääsiäiseksi nostalgisia tuulihattuja. Näitä Anni-mummu leipoi silloin muinoin 80-luvulla kerran jos toisenkin. Plussaa oli myös se, että taikinaan uppoaa järjetön määrä munia, ja niitähän meillä piisaa. Taikinaan tulee:
  • 5 dl vettä
  • 250 g voita
  • 250 g vehnäjauhoja
  • 8 munaa
Kiehauta vesi vedenkeittimessä ja kaada se kuumaan kattilaan paloitellun voin kanssa. Ota sähkövatkain viereen varmiiksi. Odota, että voi on sulanut, ja lisää kaikki jauhot kerralla samalla voimakkaasti vatkaten. Kypsyttele taikinaa kuumalla liedellä hetken aikaa, kunnes se irtoaa kattilan reunoista. Ota kattila liedellä ja jatka sekoittamista, jotta se jäähtyy. Itse en odotellut jäähtymistä kovin kauaa, ehkä muutaman minuutin. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Valmis.

Nostelin taikinasta ruokalusikalla kökköjä leivinpaperilla vuoratulle pellille. Tuulihattuja tuli noin neljäkymmentä, 3 x 5 kahdelle pellille ja vielä pikkupellillinen lisäksi. Sitten siihen paistamiseen... Käyttämäni ohje neuvoi paistamaan 20 minuuttia 200 asteessa, eikä uunin luukkua saa avata ensimmäisen 15 minuutin aikana. Näiden isohkojen hattujen kohdalla kyllä neuvoisin paistamaan 25 minuuttia, kiertoilma pois loppuajasta, jos meinaa tulla liikaa väriä. Eikä mielellään kahta peltiä samaan aikaan, edes kiertoilmalla. Vaikka möykyt näyttävät pysyvän tanakasti koossa, lätsähdys voi olla suuri, jos luukun avaa liian aikaisin...

Väliin laitoin tuorejuustotäytettä, johon tuli:
  • 2 prk maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 sitruunan kuori ja mehu
  • kokonainen savusiika perattuna ja muhjattuna
  • (päälle hakattua punasipulia ja vuonankaalia)
Kalaa peratessa isommat palat kannattaa jättää kokonaisiksi ja muhjuksi menneet sekoittaa tuorejuustoon. Vielä punasipulisilppua ja viherrystä ja hatut ovat siinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti