sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Pihvinpaistajaisia

Iskä oli mennyt ostamaan 8 kg naudan sisäfilettä. Se tietää sitä, että meillä on viime aikoina syöty jonnin verran piffiä. Yrttipenkin rosmariinit ja timjamit eivät olleet onneksi pelästyneet yöpakkasista. Sitten kun käytiin vielä Empun kanssa noukkimassa syksyn viimeiset kantarellit kevyesti kohmeisina metsästä, alkoi menu olla valmis.

Eilen paisteltiin sellaisia reilun 250g kokoisia pihvejä pannulla, pekoniin ja yrtteihin käärittynä. Loppukypsennys uunissa, paistomittari tosin karkasi 58 asteeseen, joten ihan omaan makuuni tarpeeksi mediumia ei ollut. Sopivan punertavaan tulokseen pääsee helpoiten paistamalla puolikkaan sisäfileen, noin 1 kg, uunissa 56 asteeseen. Tällä ohjeella tuli hyvää.

Lisäkkeenä syötiin rosmariinilla maustettuja lohkoperunoita ja punaviinikastike syntyi valmiista demi glace -pohjaisesta punaviinitölkistä, johon lisättiin paistinlientä ja portviiniä. Kohtuullisen hyvän kastikkeen saa myös sekoittamalla valmiiseen punaviinikastikkeeseen lihalientä, punaista balsamicoa ja himpun verran sokeria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti