
torstai 30. heinäkuuta 2009
Eemeli ajaa traktorilla

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
Eemeli leikkii peili-Eemelin kanssa
Kuningatarbrita
Tortilla kevätsipulilla
- kourallinen keitettyjä uusia perunoita viipaloituna
- keltasipuli silppuna
- kevätsipulinippu silppuna
- 5 kananmunaa
- 1 tl suolaa, mustapippuria
Öljyn hölvääminen saattaa hetkittäin hirvittää, mutta näkisittepä niitten originaalien espanjalais-tortilloiden valmistuksen. Niissä perunat ja sipuli keitetään öljyssä kypsiksi noin puolessa pullollisessa oliiviöljyä...
tiistai 28. heinäkuuta 2009
Mangoldinlehtikääryleitä kreikkalaiseen tapaan
- 1 ison sipulin
- 400g jauhelihaa
- 1 dl pitkäjyväistä riisiä, keitetään
- ison nipun ruohosipulia
- 1,5 dl tillisilppua
- 1 dl persiljaa
- hieman tuoretta minttua (omani eivät oikein kasva, voi laittaa enemmänkin...)
- 1 tl kuivattua rakuunaa
- 1 tl suolaa
- 1,5 dl limen mehua
tiistai 21. heinäkuuta 2009
Täytetyt kesäkurpitsat
- kesäkurpitsan sisus
- kuivattuja suppilovahveroita, lämpimässä vedessä pari tuntia lietettuna
- keltasipuli, hienonnettuna, freesattuna
- sipulinvarsia kasvimaalta
- grana padanoa raastettuna
- 1 dl korppujauhoja tai hienonnettua kuivahtanutta leipää
- 1 kananmuna
- persiljaa ja timjamia hienonnettuna
- suolaa, pippuria
Mangoldikääryleet
Kävi sitten niin, että täytettä oli ihan liikaa kahteen kesäkurpitsanpuolikkaaseen. Hain kasvimaalta isoja mangoldin lehtiä, käytin ne nopeasti kuumassa vedessä ja leikkasin lehtiruodin ohuemmaksi. Käärin lopun täytteen lehtiin ja sivelin ne öljyllä. Suolaa, pippuria ja hiukan juustoraastetta pintaan. Sama paistoaika.
maanantai 20. heinäkuuta 2009
Pannukakkubrita
sunnuntai 19. heinäkuuta 2009
Eka sieniretki
lauantai 18. heinäkuuta 2009
Pari vaippaa taas
torstai 16. heinäkuuta 2009
Funktionaalinen mustikkapiirakka
- 2 luomukananmunaa
- 1 dl valkoista sokeria
- 1,5 dl intiaanisokeria (munat ja sokerit vaahdotetaan)
- 150 g voisulaa
- 1 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä (sekoitetaan voisulaan)
- 2 dl spelttijauhoja
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta (leivinjauhe jauhoihin, voisulaa ja jauhoja vuorotellen sekoittaen taikinaan)
- 1 prk kermaviilia
- 1 muna
- vajaa dl raakaruokosokeria (ei värjää kermaviiliä ihan ruskeaksi, kuten inkkari)
- pari tl omatekoista vaniljasokeria
Noh, tämän tuotteen funktionaalisia vaikutuksia ei ole ehkä tieteellisesti tutkittu, mutta ainakin kylmäpuristetun rypsiöljyn ansiosta piirakassa on:
- omega-3, -6, -7 ja -9
- E- ja K-vitamiinia
- Ubikinonia eli K10
- lesitiiniä ja kasvisteroleita
- kalsiumia
- fosforia
- rautaa
- natriumia
- kaliumia
- B-vitamiinia
- niasiinia ja
- lukuisia aminohappoja
keskiviikko 15. heinäkuuta 2009
Rucolakanaa
- muutaman lusikallisen pinjansiemeniä
- 1/2 dl oliiviöljyä
- pienen valkosipulinkynnen ja
- suolaa ja mustapippuria myllystä.
Lisäkkeenä syötiin perunoita omalta maalta. Onni on oma perunamaa, kyllä ne vastanostetut potut sen verran hyviä ovat.
Mustikkasuu
- kupillisen haarukalla murskattuja mustikoita
- 2 rkl talkkunaa
- vähän (intiaani)sokeria
tiistai 14. heinäkuuta 2009
Eemeli linkoaa salaattia
maanantai 13. heinäkuuta 2009
Tillipestoa
- suuren nipun tilliä maalta
- 1/2 dl pinjansiemeniä
- 1/2 dl manteleita
- 1 ison valkosipulinkynnen
- noin 1 dl oliiviöljyä, kylmäpuristettua
- suolaa myllystä
torstai 9. heinäkuuta 2009
Valkosipulista pottupizzaa
- paseerattua tomaattia
- 4 valkosipulin kynttä
- kuivattua timjamia (satoi, en viitsinyt hakea yrttimaalta tuoretta)
- uusia perunoita slaisseina
- vuohenjuustoa
- aurinkokuivattuja tomaatteja
- vähän tavallista kinkkua
- juustoraastetta
- tuoretta mäkimeiramia (kasvaa ihan rapun pielessä, niin saa sadesäälläkin noudettua)
Mustikkapiirakkaa
- 1 muna
- 1 dl sokeria
- 1 dl intiaanisokeria (muna ja sokerit vaahdotetaan)
- 100g voita (sekoitetaan pehmenneenä taikinaan)
- 4 dl jauhoja
- 1 tl leivinjauhetta (jauhojen joukkoon ja taikinaan)
maanantai 6. heinäkuuta 2009
Hassu kotsa
lauantai 4. heinäkuuta 2009
Mangoldi-vuohenjuustopiirakka
- 1 dl vehnäjauhoja
- 1 dl grahamjauhoja
- 1 dl kaurahiutaleita
- 1,5 tl leivinjauhetta
- 1/2 tl suolaa (kuivat aineet sekaisin)
- 50 g voita, pehmennettynä
- 1/2 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä
- 1 dl maitoa (loput aineet joukkoon, esipaistetaan 200 asteessa noin 10 minuuttia)
- ison kasan mangoldin lehtiä, veitsellä hienonnettuna, öljyssä freesattuna
- 2 dl sipulin varsia silppuna
- 1 keltasipulin
- aurinkokuivattuja tomaatteja palasina
- vuohenjuustoa paloina (Chavroux)
- 1 dl juustoraastetta
- 2 munaa
- lorauksen maitoa
- suolaa myllystä, mustapippuria, muskottipähkinää raastettuna
Eemeli hoitaa kukkia
perjantai 3. heinäkuuta 2009
Feta-mansikkasalaattia
- vihreää salaattia (rucolaa, tammenlehvä-, jäävuori-, roomansalaattia...)
- mansikoita
- pehmeää salaattijuustoa
- balsamicosiirappia
torstai 2. heinäkuuta 2009
Mansikkapaikka
- 1 dl mascarpone-juustoa
- 1 dl maustamatonta jogurttia
- 2 tl omatekoista vaniljasokeria
- vähän lisää tavallista sokeria
keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
Heinänteko jatkuu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)