sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Jogurttiporkkanat ja polenta

Pääsiäispaistin lisäkkeenä syötiin meillä tänään jogurttiporkkanoita ja polentaa. Porkkanoihin tarvitaan:
  • 500 g porkkanoita, kuori ja viipaloi
  • 500 g turkkilaista jogurttia
  • 3 rkl juoksevaa hunajaa
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 1 tl suolaa
  • loraus oliiviöljyä
Porkkanat kuoritaan ja viipaloidaan. Freesataan rypsiöljyssä reilun kymmenen minuutin ajan. Näin keväällä porkkanat eivät ole välttämättä kovin makeita, joten sekaan voi lorauttaa myös hiukan juoksevaa hunjaa. Jogurtin sekaan sekoitetaan hienonnettu valkosipuli, hunja, suola ja oliiviöljy. Freesatut porkkanat lisätään jogurtin joukkoon ja laitetaan jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi.

Polenta


Risottoriisi oli sen verran vähissä, että oluessa marinoidulle ja kypsytetylle naudanpaistille piti keksiä vaihtoehtoinen lisäke. Polentasuurimoita kaapista löytyi. Puuroon tarvittiin:
  • 1,5 dl kasvislientä (1,5 luomukasvisliemikuutiota joukossa)
  • 3 dl pikapolentasuurimoita, Risenta
  • ripaus suolaa
  • grana padanoa tai parmesaania
  • rypsiöljyä
  • sormisuolaa
  • persiljaa
Suurimot lisätään kiehuvaan veteen koko ajan sekoittaen. Keitetään reilut 5 minuuttia. Seos kaadetaan silikonivuokaan ja päälle raastetaan parmesaania. Puuro saa jäähtyä viileässä paikassa kunnes on jämähtänyt. Jähmettynyt puurolevy leikataan kolmioiksi. Kolmiot paistetaan molemmin puolin runsaassa rypsiöljyssä. Kylmäpuristettu öljy antaan kauniin kellertävän värin. Paistettujen kolmioiden päälle raastetaan parmesaania, ripotellaan hiukan sormisuolaa ja persiljaa.

Muutoin pääsiäismenu kuulosti tältä:

cavaa

***

korvasienikeittoa ja valkosipulipatonkia

***

Tummassa oluessa haudutettu naudanpaisti, olut-kermakastike
Persiljainen polenta
Valkosipuliset jogurttiporkkanat
Keväinen salaatti herneenversointa ja rucolasta
rosé-viiniä

***

Ranskalaisia juustoja: maalaiscamembert, crottins de chèvre, morbier
Kreikkalaista valkoviiniä, jonka Eemelin mummo toi tilakäynniltä Santorinilla

***

Sitruunainen mascarponepiirakka
Kahvi ja digestiiviksi Thibarine-likööriä, tuliainen Tunisiasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti