sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Salaatteja vapun kunniaksi


Vietettiin sitten synttäribileitä, ja tarjolla oli salaatti poikineen. Ohjeet ovat noin 40 hengelle.

Vesimelooni-fetasalaatti
  • 3 kokonaista vesimeloonia, paloittele
  • 4 punasipulia, halkaise ja leikkaa ohuiksi siivuiksi
  • 2 limettiä, purista mehu
  • 2 tl sokeria
  • 4 pakettia fetaa, lohko
  • 2 ruukkua minttua
  • 2 ruukkua persiljaa
  • auringonkukan versoja
  • vesikrassia
  • 3 prk mustia oliiveja
  • oliiviöljyä
  • jääsalaattia kulhon reunoille
Paloittele melooni sopiviksi suupaloiksi. Sekoita punasipuliviipaleet, limettimehu ja sokeri keskenään ja anna vetäytyä jonkin aikaa. Paloittele feta. Silppua yrtit ja versot. Laita kaikki aineet salaattikulhoon ja nostele käsin kevyesti sekaisin. Lorauta joukkoon oliiviöljyä. Jätä pinnalle muutamia siistejä meloonilohkoja ja oliiveja. Ohjeesta tuli kaksi reilua kulhollista salaattia.


Caesar-salaatti
  • 4 jäävuorisalaattia
  • 3 rasiaa rucolaa
  • 1 parmesan-juusto, leikkaa lastuiksi kuorimaveitsellä
  • 2 dl pinjansiemeniä, paahda pannulla
krutonkeihin
  • 1 leipä kuutioituna
  • oliiviöljyä
  • suolaa
  • yrttimaustetta
kastikkeeseen
  • 8 dl (3 prk) majoneesia
  • 1 rasia anjovisfileitä + liemi
  • 4 rkl dijon-sinappia
  • 4 tl Worcestershire-kastiketta
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 1 dl sitruunamehua
  • 4 dl parmesan-raastetta
  • mustpippuria
  • (vettä tai maitoa notkistamiseen)
Leikkaa jäävuorisalaateista kannat ja anna niiden levätä kylmässä vedessä muutaman tunnin ajan. Nopeammalla aikataululla salaatin voi myös leikata paloiksi, uittaa kylmässä vedessä ja lingota. Leikatun salaatin voi laittaa kannelliseen ämpäriin odottamaan, sillä kastikkeen voi sekoittaa joukkoon vasta juuri ennen tarjoilua. Saksi joukkoon myös rucola.

Valmista krutongin uunissa. Leikkaa leipä kuutioiksi, pirskota päälle öljyä, ripottele suolaa ja yrttimaustetta. Pidä 200-asteisessa uunissa, kunnes leipäpalat saavat hiukan väriä.

Valmista kastike. Sekoita sauvasekoittimella anjovisfileet, silputtu valkosipuli, sinappi sekä hiukan majoneesia. Kun seos on tasaista, lisää loput aineet ja sekoita vielä tasaiseksi. Jos lopputulos kovin paksu, kastiketta voi ohentaa kaatamalla joukkoon 1-2 dl vettä tai maitoa.

Sekoita kastike salaatin joukkoon juuri ennen tarjoilua. Ripottele pinnalle rucolaa, krutongit, parmesan-lastut ja paahdetut pinjansiemenet.

Perunasalaatti
  • 30 kiinteää perunaa, esim. Nicola
  • 6 suolakurkkua
  • 3 isoa sipulia
  • 5 omenaa
  • 1/2 dl sitruunamehua
kastikkeeseen
  • 5 dl (2 prk) majoneesia
  • 3 prk kermaviiliä
  • 1 dl valkoviinietikkaa
  • 4 tl suolaa
  • 3 tl sokeria
Keitä perunat kuorineen kypsiksi. Kuori ja leikkaa jäähtyneinä pieniksi kuutioiksi. Paloittele pieniksi suolakurkut ja sipulit. Sipuleja voi huuhdelle hetken lävikössä kuuman veden alla, jos pelkää niiden olevan kitkeriä. Paloittele omenat pieneksi ja pirskota niille sitruunamehua tummumisen estämiseksi. Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Sekoita kastike salaatin joukkoon ja anna sen vetäytyä viileässä jonkin aikaa ennen tarjoilua.

Majoneesista: kevyttuotteet kannattaa jättää hyllyyn. Jos tuoteselosteesta ei löydy kananmunia ja öljyä, ei sitä voi juuri pitää majoneesina. Kesällä, kun saadaan omien kanojen maalaismunia, opettelen majoneesin tekemisen ihan oikeista aineksista.

1 kommentti:

  1. En nyt tiedä, tulikö äskein viesti vai ei. Ihanan kuuloiset salaatit ja harmi, että en päässyt mukaan! Oikein sydämelliset synttärionnittelut vielä täältä!

    VastaaPoista