Viiliä ja jogurttia, osa II

Juhannuksen vietosta saatiin kylkiäisenä myös tonkallinen aitoa maitoa. Mitäpä siitä muuta tekisi kuin kesäviilit. Ennen kuin ehdin kauppaan viiliä siemeneksi ostamaan, päätin malttamattomana kokeilla jälleen jogurtin tekoa, maustamatonta jogurttia kun kaapista löytyi.

Eli, kippojen pohjalle ehkä reilu 1 rkl jogurttia siemeneksi, maitoa päälle ja sekoitus. Olin jostain lukenut, että jogurtin teko onnistuu periaatteessa myös huoneenlämmössä, prosessi vain kestää kauemmin ja lopputulos hiukan viilimäisen venyvä. Yhdessä yössä huoneenlämmössä ei kuitenkaan ihmeitä tapahtunut. Siirsin purnukat päiväksi ainavalmiiseen saunaamme, jonka lämpömittari näyttää kesällä vähän reilua 30 astetta. Nyt maitohapot alkoivat jylläämään huomattavasti tehokkaammin. Illalla en kuitenkaan uskaltanut jättää jogurtteja enää koko yöksi saunaan, joten viettivät yön huoneenlämmössä, pari testijogurttia vain saunassa. Lopputulos oli huomattavasti parempi, kuin edellisessä termarikokeilussani. Pidempään saunassa viipyneet olivat rakenteeltaan tasaisempia. Seuraavan kerran testaan kyllä pelkkää saunaa.

Ja viili viiliintyi yhtä varmasti yhdessä vuorokaudessa kuin aina ennenkin. Helppoa kuin heinänteko. Ja aivan loistava tuote tuo aito, käsittelemätön maito. 5 litraa hujahti parissa päivässä näihin hapanmaitotuotteisiin, ohrapuuroon, kesäkeittoon ja muuten vain Eemelin massuun.

Valkosuklaa-mustikkabrita

Brita-torttu on yksi ehdottomista kesän ykkösleivonnaisista, varsinkin kun nyt saa käyttää omia munia marenkiin. Mustikat eivät vielä metsissä ihan kypsy, mutta pakastimessa niitä piisaa. Tortun pohjataikinaan tulee:

• 125 g voita
• 1 dl sokeria, tavallista tällä kertaa, inkkari edelleen lopussa...
  
• 2 keltuaista
• 1,5 dl vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 1 dl maitoa

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset vatkaten. Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Lisää vuorotellen jauhoja ja maitoa. Levitä nuolijalla ohueksi kerrokseksi leivinpaperille. Ei tarvitse riittää ihan laidoille asti. Tämän päälle marenki:

• 2 valkuaista
• 1,5 dl sokeria
• 2 tl vaniljasokeria
• päälle mantelilastuja

Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeria vähitellen. Levitä marenkin taikinapohjan päälle ja ripottele pinnalle mantelilastut. Paista 175 asteessa, kunnes pinta on kuiva ja marenkin saanut hiukan väriä. Siihen menee kiertoilmauunissa ehkä 20 minuuttia. Kahta pohjaa ei kannata paistaa samanaikaisesti, liika kosteus saa marengin muuten lässähtämään heti uunista päästyään.

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja puoliksi ja nosta toinen niistä tarjoiluvadille. Levitä päälle kermavaahto, johon tulee:

• 2 dl kuohukermaa
• 1 prk rahkaa
• 0,5 dl sokeria
• 2 tl vaniljasokeria

Kermavaahdon päälle jäisiä mustikoita ja raastettua valkosuklaata. Toinen puoli kakkupohjasta päälle ja vielä sama setti: kermavaahtoa, mustikoita ja valkosuklaarouhetta. Koristele mintunoksilla. Ohjeeseen sopivat loistavasti pian kypsyvät tuoreet mansikat, vadelmat tai vaikkapa alkukesästä raparperi.

Ruusuvettä

Pihassa kasvaa iso ruusupensas, taitaa olla tuota tavanomaista kurtturuusua, ruusunmarjan kiulukoita siihen ainakin syksyllä tulee. Ruusun terälehdethän ovat syötäviä, joten niitä on tullut käytettyä kakun koristeena orvokkien ohessa. Päätin tänä kesänä kokeilla myös ruusuveden keittämistä. Keräsin ehkä noin litran verran ruusun terälehtiä ja kaadoin niiden päälle kattilaan vettä sen verran, että ne peittyivät. Keittelin 10 minuuttia ja annoin keitoksen levätä jääkaapissa yön yli. Aamulla siivilöinti ja purkitus. Tätä olen nyt sitten jaellut luonnonkosmetiikkana kavereille. Hyvin toimii kasvovetenä eikä värjää naamaa vaaleanpunaiseksi, kuten aluksi epäilin. Elintarvikekäyttöönkin aine sopii, täytynee tutkia ohjeita ja kehittää jotain. Aine on paras säilyttää jääkaapissa.

Juhannusruokaa

Tänä juhannuksena syötiin naudan pihvejä oikein urakalla. Puolialaston kokki, Eemeli, jeesasi pihvien nuijimisessa parhaan kykynsä mukaan. Lehtipihvit saivat niskaansa vain suolaa ja pippuria, ja reilun maustevoinapin.

Äiti askarteli taas "kasvisvartaita", joihin laitettiin salviaan ja pekoniin käärittyjä latva-artisokan sydämiä, halloumia ja paprikaa. Perunoita syötiin tillipeston kanssa, se valmistui hyvin pitkälle viime kesäisen ohjeen mukaan, tällä kertaa vain mantelit korvattiin cashew-pähkinöillä.

Maalaisjuhannus - ammuja ja kissoja

Juhannuksen viettoon vetäydyttiin kotia vielä syvemmälle orimattilalaiselle maaseudulle. Oikean maaseudun tunnistaa siitä, kun vastaan tulee ammuja ja kissanpentuja. Timin ja Vilman merirosvolaiva-aiheinen uima-allas oli ehkä parempi kuin tykkimäet ja jukujukumaat yhteensä. Pikkuisesta vesiliukumäestä laskettiin varmaan sata kertaa, eikä pieni tihkusade menoa haitannut.

Hellettä ja heinätöitä

Ennen juhannuksen vieton aloitusta piti pakata yksi pelto kuivaa heinää pikkupaaleihin. Se tahtoo olla aika hartiavoimavoittoinen laji, mutta onneksi muutama ylimääräinen käsipari saatiin apuun vielä näin juhannuksen korvalla. Raakaa lihasvoimaa kun löytyi tarpeeksi, saattoivat muut keskittyä muihin puuhiin, kuten...

... saippuakuplien puhaltamiseen - tai kanalan kulmilla kuherteluun.

Raparperi-mansikkamaljat

Tämä jälkiruoka syntyi oikeastaan vahingossa. Olin tekemässä, jälleen kerran, raparperista marenkitorttua, jonka täytteeseen tuli myös mansikkaa. Kävi sitten niin, että keittelin sitä täytteeksi tulevaa kiisseliä niin paljon, ettei se enää piirakkavuokaan mahtunut. Loppu kiisseli kipattiin siis pikkuisiin jälkiruokamaljoihin. Tässä siis ohje, jos tätä lähtisi ihan alusta asti tekemään:

• 1/2 l raparperipaloja
• 2-3 dl survottua mansikkaa
• 1 dl sokeria
• 1 dl kylmää vettä
• 3/4 dl maissitärkkelysjauhoja
• 2 keltuaista
• nokare voita

Laita raparperit kattilaan ja lorauta pohjalle tilkka vettä. Anna pehmitä. Lisää joukkoon mansikka ja sokeri. Sekoita keskenään kylmä vesi ja maissitärkkelys. Kaada seos koko ajan vatkaten kattilaan. Nosta pois levyltä, kun kiisseli sakenee. Vatkaa nopeasti sekaan pari keltuaista ja voi. Annostele maljoihin ja lisää päälle vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Koristele mintulla.

Kaalikääryleet

Lapsuuden herkkuruokaa olivat kaalikääryleet. Nyt kun kaupoista saa mahtavaa kotimaista varhais- tai kesäkaalia, miksi sitä nyt haluaa kutsua, kannattaa tätä ruokalajia valmistaa. Monesti kääryleiden sisällä on jauhelihan lisäksi riisiä, mutta lähiversion saa käyttämällä ohraa. Omassa kaapissani oli Tönnön myllystä tulevaa rikottua ohraa. Homma lähtee liikenteeseen kaalinkerän keittämisestä:

• 1 kaalinkerä
• suolalla maustettua vettä
  

Koverra kaalista pois kanta, jotta lehdet ovat tyvestä irrallaan. Kaada kattilaan sen verran vettä, että kerä peittyy. Irrottele uloimpia lehtiä sitä mukaan kun ne pehmenevät ja nosta ne valumaan lävikköön. Valmista täyte:

• 1 dl rikottua ohraa + vettä keittämiseen
• 500 g naudan jauhelihaa
• 2 sipulia
• suolaa, pippuria
• kuivattua meiramia (kuivahtanutta ruukkuyrittiä tässä tapauksessa)
• 0,5 dl siirappia
• loraus naudan fondia tai lihalientä

Keitä ohra. Pakkauksessa on yleensä ohje, paitsi näissä pienmyllyjen tuotteissa, joihin saa soveltaa mututuntumaa ja veden asteittaista lisäystä. Paista jauheliha ja mausta se suolalla, pippurilla ja meiramilla. Hakkaa sipuli ja kuullota pannulla. Lisää täytteeseen sipuli, siirappi ja fondi. Siirappia ei kannata säästellä, kaalikääryleen kuuluu mielestäni maistua imelältä siirapilta.

Ota kaalinlehti ja leikkaa veitsellä ruotikohta ohuemmaksi. Lisää 1-2 rkl täytettä ja kääri. Asettele kääryleet vierekkäin uunivuokaan ja lorauta päälle vielä siirappia. Paista ensin 200 asteessa kiertoilmalla väriä pintaan ja laske lämpötila 150:een. Parikin tuntia voivat viettää uunissa. Tarjoa puolukkasurvoksen ja salaatin kanssa. Pottuihin hetkellisesti kyllästynyt Eemeli suosittelee.

Aitan avain hakusessa

Vanhan kiviaitan avain pääsi hukkumaan. Eihän siellä nyt mitään niin akuuttia, mutta polkupyörää on pariin otteeseen kaivattu. Onneksi Eemelin pappa osasi, vanhana tiirikoitsijana, avata lukkosepän tekemän pesän ja sorvata uuden avaimen mallin mukaan. Kaikkea ne papat osaakin. Emppu auttoi lukkojen uudelleenasennuksessa, vasara alkaa pysyä näpeissä.

Nokkosta - kanoille ja kuninkaallisille

Mummolan lapsuudenkesinä Hilja-mummo väänsi kanasille joka päivä nokkospöperön. En ole löytänyt autenttista ohjetta mistään - toimin vain suullisen perimätiedon varassa - mutta tähän tapaan meillä syntyy kanojen nokkosherkku, jota voisi kutsua myös nokkosohratoksi:

• 2 litraa kiehuvaa vettä
• puska nokkosia
• loraus kalanmaksaöljyä
• 0,5 - 1 l rikottua ohraa
• 0,5 - 1 l vettä
  

Leikataan iso puska nokkosia. Pienet nokkoset voi upottaa suoraan kuumaan veteen, isommista kannattaa riipiä lehdet, sillä varret ovat puisia. Nokkosten annetaan levätä hetkinen ja kuuma vesi kaadetaan pois. Saksitaan nokkosia hiukan pienemmiksi. Sekaan öljy, ohra ja sen verran vettä, että muodostuu sopiva pöperö. Tarjoillaan jäähtyneenä kanasille.

Tällä kanojen ruokavaliolla tähtään siihen, että meidän perhe saa rasvahappokoostumukseltaan loistavia munia. Omega-3:ia kun saa kalojen lisäksi myös lehtivihreästä (tai siis ne omegat tulevat kaloihin levän lehtivihreästä). Lehtipitoinen ruokavalio olisi siis suositeltavaa kanojen lisäksi myös ihmisille, ja se asiahan on pian kunnossa, kun kasvimaalta puskee pinaattia, mangoldia, paksoita, rucolaa ja viittä sorttia eri salaatteja.

Nokkosten erinomaisuus on sitä paitsi havaittu myös paremmissa piireissä. Vickan ja Daniel nauttivat hääillallisellaan nieriää nokkoskastikkeessa. Huomionarvoista on myös raparperin löytyminen häämenusta, keittiömestari tuntuu olevan ajan hermolla kauden parhaiden raaka-aineiden suhteen.

"Paa" niin kuin jalkapallon MM-kisat

Eemeli on kova jalkapalloilija. Tai Empun peleissä käytetään kyllä enemmän pallon ("paa") sylissä kuljettamista ja heittämistä kuin varsinaisesti jalkoja. Mutta kisoja on katsottu. Yleisemmät kommentit pelien kulusta ovat "paa" ja "Oho!". Niillähän pääsee jo pitkälle. Eemeli kannattaa Brasiliaa. Tai se on ainoa pelipaita, joka Empun kaapissa sattuu olemaan. Viime kesänä oli iskän kanssa samanlainen Espanja-paita, mutta se ei enää mahdu.

Prinsessaleikkejä

Eemeli kävi Elsa-neidin syntymäpäivillä. Ja oli ne siis Eetunkin. Mutta teema painottui jotenkin tuonne kuninkaallisten suuntaan. Mammat istuivat rivissä tv:n ääressä ja huokailivat prinsessahäiden perään: kuinka Danielkin liikuttui vihkitoimituksen aikana, oih... Se show ei paljon Emppua kiinnostanut, kun oli ihan oikeakin prinsessa, jonka kanssa leikkiä.

Raparperichutney ja vuohenjuustoleivät

Mielessä on pyörinyt jo pidemmän aikaa, että raparperista pitäisi kokeilla intialaistyylisen chutney-kastikkeen tekemistä. Saisi vähän uutta makua grillailutouhuihin. Kastikkeeseen tuli:

• 5 dl raparperipaloja
• 1 iso sipuli
• 1,5 dl muscavadosokeria (inkkari oli loppu)
• 1 dl sultanarusinoita, luomu
• 2 rkl tuoretta, raastettua inkivääriä
• 1 rkl kuivattua valkosipulia lastuina
• 0,5 rkl kuivattua chiliä
• 1 rkl kuivattua persiljaa
  
• loraus valkoviinietikka
• 1 tl suolaa
  

Leikkaa raparperi paloiksi ja hienonna sipuli. Laita kaikki ainekset kattilaan ja hauduttele vajaa puoli tuntia. Tölkitä ja tarjoile grillatun lihan kaverina.


Kokeilin chutneyta myös vuohenjuustoleipiin. Paahdoin leivät ja levitin niille raparperichutneytä. Päälle vuohenjuustoviipaleet ja pinjansiemeniä. Hetki grillivastuksen alla ja loraus julksevaa hunajaa niskaan.

Hunajahuomatuksena, että suosimani hollolalainen lähihunaja (Valosen) on löytänyt tiensä paikalliseen markettiin! Kai nuo kauppaketjutkin pikku hiljaa tajuavat lähiruoan nousevan kysynnän, kun Sitra on povannut markkinoiden kolminkertaistumista lähivuosina.

Lihapata thai-tyyliin

Lihapata on ollut tämän kevään ykkösruoka. Tammikuisen teurastuksen yhteydessä halusin välttämättä pakastaa isot määrät naudan lapaa ja niskaa kokolihana, jauhamisen sijaan, joten tällaista pidempään haudutettavaa palaa riittää ja riittää. Siinä joutuu väkisinkin vähän maustemaailmaa vaihtelemaan, ettei käy kyllästyttämään. Tällä kertaa pataan upposi siis tällaisia:

• vajaa kilo naudan lapaa, kuutioi
• 3 sipulia, kuutioi
• 2 rkl punaista curry-tahnaa
• 3 dl lihalientä, kotitekoista pakasteesta
• 2 sitruunaruohoa, leikkaa reiluiksi pätkiksi
• 5 laakerinlehteä
• 5 dl kookosmaitoa
  
• 2 dl pähkinäsekoitusta
• 0,5 dl tai maun mukaan thaimaalaista kalakastiketta
• 3 rkl muscavadosokeria

Ruskista lihapalat pannulla. Lisää kaikki ainekset pataan ja hauduta liedellä tai uunissa miedolla lämmöllä pari tuntia. Tarjoile riisin kanssa. Koristele thai-basilikalla. Kasvaa muuten hyvin kukkaruukussa.

Curry-tahnaa voi käyttää huomattavasti reilumminkin. Tästä tuli suoraan sanottuna hieman mieto versio. Eemeli tosin sanoi ruoan jo jäähdyttyä, että poppaa, mutta äidin mielestä ei ollut.

Lämmin kana-vuohenjuustosalaatti

Tänään piti keksiä kanasuikaleista jotain lounastettavaa. Lämmin salaatti tuli ensimmäisenä mieleen ja kun jääkapissa pyöri myös pötkö vuohenjuustoa, oli ainekset kasassa. Aloitin tekemällä salaattipohjan:

• jääsalaattia
• rucolaa
• herneenversoja
• basilikan lehtiä
• öljyä, limetin mehua, suolaa
  

Silppua salaatti ja levitä laakean salaattiastian pohjalle. Basilikan voi säästää päälle, sillä lehdet tuppaavat tummumaan, kun saavat lämpimiä aineksia niskaansa. Pirskota päälle kylmäpuristettua öljyä, limemehua ja ripaus suolaa. Muut aineet salaattiin:

• rasia kanasuikaleita
• öljyä, yrttimaustetta, limetin mehua
  
• paprika
• punasipuli
• 3 reilua porkkanaa, olisipa uuden sadon...

• ohuita viipaleita leipää
• vuohenjuustoa
• juoksevaa hunajaa
  

Paista kana pannulla öljyssä. Ripota päälle hiukan suolaa, yrttimaustetta ja limetin mehua. Viipaloi paprika, punasipuli ja porkkanat. Porkkanoita voi esikypsentää muutaman minuutin mikrossa hiukan kostutettuina talouspaperin alla, jos epäilee niiden kypsymistä. Lisää pannulle reilusti tavallista rypsiöljyä. Kypsennä vihannekset siinä.

Leikkaa leivästä ohuita viipaleita, ja asettele niiden päälle kiekot vuohenjuustoa. Lämmitä uunissa grillivastuksen alla tai grillitoiminnolla mikrossa, kunnes juusto hiukan sulaa.

Levitä salaattipohjan päälle lämpimät vihannekset ja kana. Asettele vuohenjuustoleivät reunoille. Valuta lämpimän juuston päälle juoksevaa hunajaa. Tätä sopii tarjota, jos tuttavapiirissä liikkuu karppaajia, hiilihydraattia on vain nimeksi pienissä leipäsissä ja hunajatipoissa.

Navetan edustalla kasvava, huhtikuussa kylvetty "varhaisrucolani" on jotenkin kitukasvuista: pienilehtistä ja työntämässä heti kukkavartta. Pitäisi ehkä lähteä kanankakkaa levittämään, että se saisi puhtia.

Kevyttä kesäjuomaa

Alkukesän keveisiin ruokiin kuuluu mielestäni erottamattomasti jokin kevyesti pirskahteleva valkoviini, kuten vinho verde tai prosecco. Silloin kun tätä lajia puteleita ei kaapissa ole, voi turvautua sekoittamaan hiilihapotettua vettä jonkin runsasaromisen valkoviinin joukkoon. Sellaista kevennettyä juomaa voi massunkin kanssa nauttia lasillisen. Komerossa oli vielä Tunisian-matkalta mukaan tarttunut muscat-pullo, joka soveltui varsin hyvin tämäntapaiseen lantraukseen. Erittäin aromikas, kuiva viini, jossa paljon kukkien tuoksua (vai lieko maljakon syreenit huijanneet nenää...). Lähituotannosta on tullut testattua myös asikkalalainen Pihamaan valkoinen, joka on voittanut tänä vuonna vuoden tilaviinin tittelin.

Emppu traktorihommissa

Mikä ihme pientä miestä noissa pärisevissä koneissa kiinnostaa? Jos pitää valita, ollako äidin kanssa kasvimaata laittamassa vai iskän mukana traktorin kyydissä, vie kaikki iskän duunit voiton viisi-nolla. Ja voi sitä itku-potku-raivaria, jos joutuu kesken hommien traktorin pukilta äidin kanssa sisälle totaaliseen tylsyyteen.

Pähkinäistä raparperipaistosta

Omppupaistoksia tulee tehtyä joka syksy, mutta raparperista en ole vastaavaa tajunnut aikaisemmin tekaista. Silvennoisen Maijan innoittamana päätin kokeilla tällaista ohjetta. Vuokaan tuli:

• reilu 1 l raparperipaloja
• 1,5 dl hillosokeria
• 2 dl sekalaisia pähkinöitä
• 2 tl kanelia

spelttimuru

• 100 g voita sulatettuna
• 3/4 dl intiaanisokeria
• 3 dl spelttihiutaleita

Kaada raparperipalat vuokaan ja sekoita hillosokeri joukkoon. Ripottele päälle kaneli ja karkeasti rouhitut pähkinät. Sekoita spelttimurun aineet keskenään ja kaada se paistoksen päälle. Uuniin 200 asteeseen 20 minuutiksi. Itse nappasin tehokkaan kiertoilman ruskistaessa pintaa paistoksen pois jo 15 minuutin kohdalla. Isommat raparperipalat jäivät hiukan rapsakoiksi, eli jos kavahdat kirpeää makua, paista hiukan pidempään. Tarjoile vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Nokkoskeittoa

Nokkosruokia on tullut tänä keväänä tehtyä tavallista vähemmän, taisivat parhaat, nuoret nokkossadot hujahtaa ohi toukokuun helteinä. Varjoisemmista paikoista löytää vielä pienehköä lehteä, joten sieltä saksin kulhollisen. Ihan vain varmuuden vuoksi laitoin kuitenkin soppaan puolet pakastepinaattia, iäkkäämpiin nokkosiin tuppaa tulemaan sellainen aavistuksen "karvainen" suutuntuma. Keittoon meni:

• 50 g voita
• 3/4 dl vehnäjauhoa
• pari desiä kylmää maitoa
• 6 dl vettä vedenkeittimestä
• puoli kulhollista tuoreita nokkosenlehtiä
  
• 100 g pakastepinaattia
  
• 2 dl kermaa
• 1,5 tl suolaa
• 0,5 tl valkopippuria
  

Kaada kiehuva vesi tuoreiden nokkosen lehtien päälle ja anna levätä hetki. Valuta ja hakkaa nokkonen hienoksi. Sulata voi kattilan pohjalla. Lisää joukkoon jauhot koko ajan sekoittaen. Lisää joukkoon vähitellen kylmää maitoa koko ajan sekoittaen. Lisää 6 dl kuumaa vettä. Anna kiehahtaa ja sakeutua hetkinen. Lisää nokkoset ja pakastepinaatti. Lisää kerma, suola ja pippuri. Kiehauta ja anna hautua lämpimällä levyllä hetki. Tarjoile keitettyjen kananmunien kanssa.

Olen nyt oppinut odottamaan tuoreiden munien kanssa parisen päivää ennen kuin keittelen niitä. Silti ovat kuoret aika tiukassa. Mutta keltuaiset ovat maalaismunissa komeita! Täytyy syötellä kanoille paljon ruohoa ja muuta vihreää niin jaksavat munia.

Eemeli ajelee nurmikoita

Isot traktorit ovat puolitoistavuotiaalle vielä jotenkin tavoittamattomissa, ainakin jos ominpäin on liikenteessä. Ruohonleikkuri taas on sopivaa kokoluokkaa, sen satulaan saattaa päästä kiipeämään jopa omin avuin. Jos Eemeli häviää hetkeksi näkyvistä, kannattaa tarkistaa ruohonleikkurin pukilta. Poika viihtyy paikallaankin olevan vekottimen selässä pitkän aikaa kuulosuojaimet päässä rattia käännellen. Saati sitten kun pääsee oikein liikkuvan vempaimen kyytiin. Nurmiala on meilläkin rajallinen - jos ei mukaan lasketa sitä hevosille kasvatettavaa, isommilla koneilla työstettävää - ja kyyti yleensä loppuu aikanaan. Itkuhan siitä seuraa.