
tiistai 30. kesäkuuta 2009
Kasvimaalta

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009
Vesileikkejä, osa 2
Safarivaippoja
lauantai 27. kesäkuuta 2009
Lohileipä
- täysjyväleipää paahdettuna
- voita tai Oivariinia päälle
- rucolaa
- punajuuren lehtiä
- kylmäsavustettua kirjolohta
- kermaviilikastiketta
- ruohosipulia päälle
perjantai 26. kesäkuuta 2009
Vesileikkejä
Salaattimaalta
torstai 25. kesäkuuta 2009
Vihertävä kesäkeitto
- uusia perunoita, reilu puoli kiloa
- porkkanoita, about 8
- iso kukkakaalin kerä kukinnoiksi lohkottuna
- tuoreita mangoldin lehtiä
- 1,5 l vettä
- hieman suolaa ja yrttimaustetta
- 1 l punaista maitoa
- pussillinen pakasteherneitä (tuoreet olisivat parhaita!)
- 1 pkt Koskenlaskija voimakasta
- ripaus intiaanisokeria
- merisuolaa maun mukaan, about 2 tl (myllystä vähän vaikea arvioida)
- iso kasa tuoreita herneenversoja
- iso nippu persiljaa
- saksittuja sipulinvarsia
Heinätöitä
tiistai 23. kesäkuuta 2009
Tortellinikeitto paahdetuista tomaateista
- iso sipuli
- 2 valkosipulin kynttä
- 1 tl chiliä (peperoncino)
- 2 tl paprikajauhetta
- 1/3 dl punaista balsamicoa
- 2 rkl intiaanisokeria (jota ostin tänään 4 kg säkin)
- reilusti merisuolaa
- puoli pussillista kuivattuja juustotortellineja
- tuoretta korianteria
- 1/2 rasiaa maustamatonta tuorejuustoa
maanantai 22. kesäkuuta 2009
Pattipää juhannuksenviettäjä
torstai 18. kesäkuuta 2009
Omenainen raparperi-marenkitorttu
Ei juhannusta ilman raparperitorttua. Pyöräytin taasen sitruuna-marenkitorttutyylisen leivonnaisen. Pohjaan tuli:
- 2 dl vehnäjauhoja
- 100 g kylmää voita (nypitään jauhoihin)
- ripaus suolaa
- 2 rkl tummaa kidesokeria (sekoita jauho-voiseokseen)
- 1 munankeltuainen
- 2 rkl kylmää vettä (sekoita munankeltuaiseen ja sitten taikinaan)
- puoli litraa raparperinpaloja
- tilkka vettä
- reilu dl sokeria (keitellään raparperin kanssa soseeksi)
- 2 dl omenasosetta (lisätään raparperisoseen joukkoon)
- 1 dl kylmää vettä
- 3/4 dl maissitärkkelysjauhoja (sekoitetaan kylmään veteen, ja kaadetaan nauhana kiisselin suurukseksi)
- 2 munankeltuaista (kattila pois liedeltä, lisätään keltuaiset vatkaten)
- muutama nokare voita (vielä antamaan kiisselille kiiltoa)
- 3 munanvalkuaista
- reilu dl sokeria
- vaniljasokeria
- loraus sitruunamehua
tiistai 16. kesäkuuta 2009
Jättilaukka kukkii
Retrovaippa
maanantai 15. kesäkuuta 2009
Tapenade
- purkillinen tummia kalamata-oliiveja (kivettömiä, jos löytyy, itse askartelin kivet pois)
- pari tl dijon-sinappia (omassa jääkaapissa oli sitä rakeista versiota)
- 2 anjovisfilettä
- 1 valkosipulin kynsi
- loraus oliiviöljyä
- reilusti mustapippuria
sunnuntai 14. kesäkuuta 2009
Kylpypalleroita
torstai 11. kesäkuuta 2009
Jogurttinen raparperi-mansikkapiiras
Kokeilin vaihteeksi jogurttia raparperin kaveriksi. Pohjaan tuli:
- 125 g voita
- 1,5 dl sokeri (vaahdotetaan pehmeän voin kanssa)
- 1 kananmuna (lisätään sekoittaen vaahtoon)
- 1,5 dl perunajauhoja
- 1,5 dl vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta (kuivat aineet sekoitetaan, siivilöidään taikinaan)
- 2 dl turkkilaista jogurttia
- 1 muna
- 1 dl sokeria
- vaniljasokeria
- raparperi-mansikkahilloa
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Salvia-kinkkupizza
- selleriä
- porkkanaa
- sipulia
- 500 g paseerattua tomaattia
- 1/2 prk punaista pestoa
- ripaus sokeria
- suolaa, pippuria, timjamia
tiistai 9. kesäkuuta 2009
Suklaamisu
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
Kuusenkerkkäherkku
- kuohukermaa vatkattuna
- turkkilaista jogurttia
- riisipuuroa jäähtyneenä
- paljon valniljasokeria
- sokeria maun mukaan
Kuusenkerkkien kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, joten maanomistajalta tulee kysyä lupa. "Väärissä paikoissa", vaikkapa metsäteiden ojissa kasvavat kuuset ovat hyviä kerkkäkeräilyyn.
Eemeli luontoretkeilee

lauantai 6. kesäkuuta 2009
Jääpaisti
- 1/2 litra avettä
- puoli desiä merisuolaa
- 3 rkl sokeria
- laakerinlehtiä
- maustepippuria
- valkopippuria
- katajanmarjoja
- rosmariinia
- timjamia
- 5 valkosipulin kynttä
perjantai 5. kesäkuuta 2009
Mummon hiivaleipää
- 3 l vettä
- 9 tl suolaa
- 3 palaa hiivaa
- 1/2 kg ruisjauhoja
- n. 2 kg hiivaleipäjauhoja
- n. 1-2kg vehnäjauhoja, niin että taikina on sopivaa leivottavaksi
torstai 4. kesäkuuta 2009
Raparperikääretorttu
keskiviikko 3. kesäkuuta 2009
Vesipeto
Korvasieni-nokkospiirakkaa
- korvasieniä (kahdesti ryöpättynä, hyvin huuhdeltuna, hienonnettuna)
- sipulia
- nokkosia
- paljon juustoraastetta
- muna
- loraus maitoa
- suolaa, valkopippuria
tiistai 2. kesäkuuta 2009
Syreenit kukkivat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)