Uusia glögimakuja

Glögi on jouluista juomaa. Tänä jouluna meille löysi tiensä myös pari jännittävää maku-uutuutta, tyrni ja ruusuvitteni. Näitä tuli ostettua tuolta Kotipiiristä ja Saaren joulumaasta. Ruusukvittenihilloa tarttui puolestaan mukaan Kluuvin alakertaan pykätystä "kauppahallista". Sieltä saa kaikkea samaa kuin Kotipiiristäkin, hinta vaan on suhteutettu pääkaupunkiseutuun.

Jouluiset mätileivät

Jouluna syötiin jälleen kerran mätileipiä alkupalaksi. Uusi keksintö, ainakin minulle, oli käyttää vaalean leivän sijasta makeaa saaristolaisleipää. Se natsasi hyvin siianmäriin, smetanaan ja hienoksi hakattuun salottisipuliin.

Taas toivotus hyvän joulun...

Meillä päin on näkynyt tonttuja. Ne kurkkivat ikkunoista sisään, ja katsovat mitä pojat puuhailevat. Empulla on tänään päässä tonttulakki, ja Eerollakin lakki pysyi päässä, ehkä murto-osasekunnin verran...

Karpalekaali

Kävi niin, että saatiin Siiri-mummolta iso kassillinen savolaisia karpaloista. Näistä syntyy helposti karpaloinen lisäkesalaatti:

• 2 dl karpaloita, survo kevyesti


• 1/4 valkokaali, suikaloi juustohöylällä


• vajaa 1 dl sokeria

Sekoita sokeri survottuihin karpaloihin. Suikaloi kaali ja sekoita ainekset keskenään. Sopii jättää hetkeksi jääkaappiin tekeytymään ennen tarjoilua.

Kerrospukeutumista

Äiti luki jostain muotilehdestä, että kerrospukeutuminen on tosi trendikästä tänä syksynä. Meidän pojat on harrastaneet sitä jo pitkät tovit. Varsinkin silloin, kun iskä pukee pojat aamulla... Isommasta kaula-aukosta näkee tosi hienosti, millainen paita siellä alla oikein on. Tyylitietoinen, voisi Eero rallatella mennessään.

Karpalosalaattia

Saatiin Pasin mummolta iso pussillinen karpaloita, mistä lie Savon soilta kerättyjä. Niistä syntyykin helposti hyvä lähiruokasalaatti, joka maistuu erittäin hyvin myös perheen pienimmille. Se menee näin:

• 2-3 dl karpaloita
• 1 dl valkeaa sokeria
• 1/4 iso kotimainen keräkaali

Survo karpaloita jonkin verran ja lisää joukkoo sulamaan sokeri. Vetele juustohöylällä kaalista ohuita suikaleita. Sekoita karpalomössö kaalin joukkoon ja valmista on. Eero suosittelee, erityisesti.

Niin ja sitten, jos se Savo mietityttää, kyllä minä katson Savon vielä lähialueeksi, ruoasta kun puhutaan. Suurin osa kaupan karpaloista tulee nimittäin maaasta nimeltä Kanada. Kotimaistakin saa: marjajauheita, joskus kuivattujakin (mm. Sysmän lähimyslissä) ja varmaan jotain muitakin. Paras ehkä ostaa suoraan torimyyjältä, joka kertoo alkuperän poimijaan saakka.

Rakas sähköisten palveluiden päiväkirjani,

Tämä vuodatus menee nyt vähän blogini genren ulkopuolelle, mutta sovitaan, että tämä kuuluu osioon ”muuta maalaiselämää”. Kuvassa Eero tarttuu luuriin turhauduttuaan sähköiseen päivähoitopaikan hakuun. Minulla on nyt ollut hyvin huono viikko sähköisten palveluiden käyttäjänä. Tai se alkoi ja päättyi hyvin:

MAANANTAI
palvelu: Suun terveydenhuollon ajanvarauspalvelu

Kävin Orimattilan hammashoitolan lehdistötilaisuudessa kertomassa, että olin onnistunut varaamaan pojalleni ajan hammastarkastukseen. Aika hienosti, akateemisella loppututkinnolla! Sitä en kertonut, että päivä osoittautui hankalaksi, enkä sitten enää löytänyt takaisin palveluun kaupungin verkkosivujen kautta. Etsin Orimattilan sivuilta hammashoitoa. Virhe. Olisi pitänyt etsitä PHSOTEY:stä suun terveydenhuoltoa. Ja kolme vuotta sitten, juuri takaisin paikkakunnalle muuttaneena, en olisi edes tiennyt, mikä PHSOTEY on…

KESKIVIIKKO
palvelu: valtiolle.fi

Ajattelin hakea töitä. Hakemus ja CV nyt on nopsasti kirjoitettu, no problem. Mutta sitten: ”Hakemukset tulee lähettää valtionhallinnon sähköisen rekrytointijärjestelmän www.valtiolle.fi, kautta.” Siitä alkoi pari tuntia kestävä uurastus. Hakemuksessa oli 151 kenttää ja 90 monivalintaruutua. Useisiin kohtiin piti liittää pitkiä avoimia selostuksia. Ohjelma lupasi 45 minuuttia aikaa kullekin kuudelle sivulle. Vaan eipä pitänyt lupaustaan. Kun kellosta katsottuna olin 15 minuutissa pikakirjoittanut työhistoriani ja painanut ”tallenna”, vastaukseksi sain ”Sivua ei voitu tallentaa” ja tyhjät ruudut. Yritin nopeammin. ”Ei voida tallentaa” ja tyhjät ruudut. Kolmannella kerralla olin riittävän nopea. Enkä edes hakenut pikakirjoittajaksi.

PERJANTAI
palvelu: Sähköinen päivähoitohakemus

Sitten tajusin, että jos ne vaikka vielä ottavat sinne valtiolle pikakirjoittajaksi, pitäisi saada lapset hoitoon. No sehän hoituu, sähköisen palvelun kautta! Ei kun nettiin täyttämään. Tämä palvelu oli edelliseen verrattuna hyvin inhimillisen mittainen, 62 kenttää ja 37 valintaruutua. Pikakirjoituskokemuksellani täytinkin lomakkeen nopsasti puolessa tunnissa. Lomake muistutti, että tulosta varmuuden vuoksi ennen tallentamista. Tulostin suolsi ulos vain hakemuksen alkuosan. Ristin sormeni ja painoin ”lähetä”. Ja valkealla sivulla komeili teksti ”Lomakkeen käsittely epäonnistui”. En lannistunut. Soitin uudelleen miehelleni, että mikä se sun hetu olikaan ja tiedätkö, montako hoitopäivää on kuukaudessa. En minäkään. Tallensin lomakkeesta jopa pdf:n ennen lähettämistä. Ja jälleen epäonnistui. Tajusin tässä vaiheessa, että samassa ajassa olisin pukenut molemmat poikani toppavaatteisiin, hurauttanut 10 kilometriä päivähoitobyrooseen, täyttänyt paperit ja käynyt vielä kaupassakin. Vaan ei, käytin mukavaa, ajasta ja paikasta riippumatonta sähköistä palvelua.

PERJANTAI
palvelu: Orimattilan verkkokirjasto

Jos niin paljon ikäviä sattumuksia ja sadatteluja, joita viattomien lasteni ei olisi tarvinnut kuulla, asioin lopuksi myös Orimattilan verkkokirjastossa. En tiedä minkä Rosetten kiven ne siellä kirjastolla ovat löytäneet, mutta palvelu on ollut olemassa muistaakseni viime vuosituhannelta saakka, se on ollut aina samanlainen ja aina toimiva. Kiitos kirjasto, you made my day!

Polentaa ja syksyn sieniä

Tein tätä lajia tässä jo muutama viikko sitten käytyäni Helsingissä Ravintola Sunnissa syömässä. Siellä lounaana oli samantapainen setti, tosin vain etupäässä kasvatetuista sienistä. Polenta eli maissiryynipuuro kannattaa keittää pussin kyljessä olevan ohjeen mukaan, oma ryynini oli esikypsennettyä ja tuli alle kymmenessä minuutissa. Ruokaan tarvitaan:

• 7,5 dl kasvislientä
• 1,5 dl polentasuurimoita
• (lisää suolaa?)
• grana padanoa raasteena
• nokare voita

Kiehauta liemi ja vispaa ryynit joukkoon. Keittele hiljalleen vajaa 10 minuuttia. Mausta lopuksi suolalla, juustoraasteella ja kimpaleella voita. Sitten pannulle:

• kulhollinen suppilovahveroita
• kourallinen kuivattua herkkutattia, liota pari tuntia ennen valmistusta
  
• pari punasipulia viipaleina
• kimpale voita
• ripaus suolaa, pippuria
• tilkka hunajaa ja balsamicoa
• persiljaa koristeeksi
  

Kuumenna voi pannussa ja paista sipulia ja sieniä kotvanen. Mausta. Kaada lautaselle ensin polentaa, päälle sienet ja raasta vielä juustoa. Koristele persiljalla

Synttärikakku

Niin ne vuodet vierii... Satu-täti pisti parastaa synttärikakun leivonnassa ja poikien 3+1-kakussa huristeli sininen traktori keksinmurusoratiellä.

Maissinkorjuussa

Tänä kesänä saavutettiin ennätyksellinen lämpösumma. Yhtenä todisteena siitä on tämä lähimaissi, jota käytiin tänään naapurin Jenniltä hakemassa. Siemenestä suoraan maahan kylvetty. Ja kanankakan voimalla kasvanut. Uskomatonta! Oma maissinviljelijän urani rajoittuu edelliskesäisiin kuuteen varteen (n. 10 tähkään), joten en käy tässä kasvatusohjeilla kehuskelemaan. Mutta maissintähkiä meillä syödään illalla, se on varma.

No, pakko mainita muutamia highlighteja tämän kesän kasvimaasadosta:

• kyssäkaali. Esikasvatus kannattaa. Eikä liian montaa taimea. Hyvää padoissa ja raakana raasteena.
• vuonankaali. Toimi jälleen tänä kesänä. Voi korjata, vaikka pakkanen viime yönä puraisikin.
• jäävuorisalaatti. Keräsin satoa vielä syyskuun lopulla. Nyt ehkä pakkanen puraissut.
• purjo. Varman päälle ja valmiit taimet. Hyvää on, vaikka piirakoissa ja keitoissa.
• avomaankurkku. Hiukan vaativa. Ensi kesänä kokeilen myös kasvihuoneessa.
• Uuden-Seelannin pinaatti. Kasvua ei hillitse mikään. Muutamasta varresta pinaatit vaikka pienelle kylälle.
• porkkana. Miksi en ole aiemmin viljellyt? Järjettömän hyviä. Järjettömän helpolla. En edes harventanut. (siemenet vaan iti harvakseen...)
  

Tässähän näitä. Ja joka syksy ajattelen, että ensi vuonna sitten tosi pieni ja maltillinen kasvimaa, ettei ole kitkemistä. Niinpä. Taisin vaan jo tehdä Jennille ennakkovarauksen ensi kevääksi maa-artisokan mukuloista ja parsakaalintaimista...

Kurrepaita

Oma kantani viime aikoina velloneeseen tekokuitu-luonnonkuitukeskusteluun on luonnonkuitu. Bambu. Puuvilla. Ja talvella varsinkin villa. Ruskovillaa meiltä alkaakin nurkista löytyä jo joka väriä ja mallia. Kalle ei viimeksi enää suostunut pysähtymään tehtaanmyymälän kohdalla, koska "ei niillä kuitenkaan ole syysmuotiin uusia, mullistavia uutuuksia". Ei olekaan. Mutta 30-vuotias perusmallisto myy hyvin. No, poikien syysmuotia piristämään surautin villaneuloksesta pojille kurrepaidat. Ihan sen pienen pihakurren kunniaksi.

Syksyistä poronkäristystä

Kohta on aika kerätä loppukin sato kasvimaalta. Vielä siellä puskee purjoa, selleriä, porkkanoita, punajuuria, pinaaattia ja sen sellaista. Poronkäristys on oiva laji, johon voi upottaa syksyisiä juureksia ja sieniä. Tähän pataan tuli:

• 700 g poronkäristyslihaa, pakaste
• 1/2 kg juureksia, itse pistin porkkanaa, juuriselleriä ja hiukan kyssäkaalia (joka ei kai varsinaisesti ole juures...)
• 4 pienehköä sipulia
  
• kasa tuoreita sieniä, kuten suppilovahveroita (tai sitten kuivattuja suppiksia ja tatteja, liota tunti tai pari ennen käyttöä)
  
• voita paistamiseen
  
• 3-4 dl lihalientä
  
• suolaa, pippuria
  

Ota liha sulamaan tuntia tai paria ennen ruoan valmistusta. Leikkaa kohmeisia lihoja hiukan pienemmäksi. Kuori ja kuutioi juurekset. Kuori ja lohko sipulit. Kuumenna voi kasarissa ja ruskista käristyslihat siinä muutamassa erässä. Lisää lihojen joukkoon pannulle sipuli, juurekset ja sienet. Lisää lihaliemi. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna hautua kannen alla ainakin tunti tai kunnes vieraat saapuvat. Tarjoa perunamuussin kanssa.

Ollaan oman kasvimaan ja lähimetsän lisäksi kierretty viimeaikoina muutamissa muissakin ruokasceneissä. Syyskuussa käväistiin Elimäellä, josta mukaan tarttui mahtavia luomuyrttejä, kassi juureksia ja Emppu sai ponikyytiä. Viime viikonloppuna missattiin valitettavasti Muijaniitty, joka oli kuulemma ensimmäisestä kerrasta huolimatta suuri suksee ja saanee jatkoa ensi syksynä. Tänään oli vuorossa Sadonkorjuu-messut, jotka olivat juuri oikea paikka vilja- ja kaljamielisille, itse jäin hiukan kaipaamaan jotain muutakin kuin leipämaistiaisia... No, nähtiinhän vilaukselta Vuoden puuro -mittelöitä sekä lähiruokahehkutusta.

Sienitäytteiset kesäkurpitsat

Kesäkurpitsat ovat tänä vuonna meidän maalla keltaisia. Sieniä kun piisaa lähimetsissä, kurpitsat saivat sienitäytteen. Ruokaan tarvitaan:

• 5 pienehköä kesäkurpitsaa
  
• 2 sipulia
• 1 pkt pekonia
  
• muutama reilunkokoinen herkkutatti
• kourallinen kantarelleja
• 1 prk tuorejuustoa, Philadelphiaa oli kaapissa
• 2 cm pätkä piparjuurta
• juustoraastetta ja pinjansiemeniä päälle
• suolaa ja pippuria

Halkaise kesäkurpitsat ja kaavi niistä siemenet. Laita ne uunipellille ja ripottele päälle suolaa. Laita uuniin siksi aikaa kun se lämpiää 225 asteeseen. Kuori ja silppua sipulit. Paloittele pekoni ja paista se pannulla. Siirrä sivuun. Kypsennä pekonin rasvassa sipuli ja silputut sienet. Lisää joukkoon loput täytteen ainekset. Ota kurpitsat uunista ja levitä täyte niiden päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja pinjansiemeniä. Laita kurpitsat hetkeksi uuniin gratinoitumaan. Ota kurpitsat uunista, kun pinta on saanut hiukan väriä.

Herkkutattisoppa, crema di porcini

Tämän herkkutattiohjeen kaivoin eräästä italialaisesta kirjasta. Muut raaka-aineet olivat selvillä, ainoastaan "scalogno" ei heti auennut. Päättelin sen viittaavaan johonkin sipuliin, kun en päässyt nettiin tarkistamaan. Meidän netti on usein tärkeämmässä käytössä, kun Eemeli katsoo sieltä muumia tai Maikkia. Soppaan tulee:

• 3-4 isoa herkkutattia, paloittele
  
• n. 200 g kuorittuja perunoita, voi käyttää myös eilisiä keitettyjä
• voita ja rypsiöljyä
• pätkä purjoa, paloittele
  
• 1 iso sipuli, hienonna
  
• n. 1,5 l kasvislientä
• nippu timjamia
• kuivattua chiliä eli peperoncinoa
• suolaa ja pippuria

Kuumenna kattilassa öljyä ja voita. Freesaa siinä sipuli ja purjo. Lisää herkkutatit ja keitetyt perunat. (Jos käytät raakoja perunoita, keitä soppaa vartin verran, kunnes ne kypsyvät) Lisää kasvisliemi ja mausteet, riivi timjamin lehdet varsista. Keitä viitisen minuuttia ja soseuta sauvasekoittimella. Tarjoa krutonkien tai paahdetun sipulin kanssa. Kuvassa päällä myös vesikrassia.

Ja se scalognokin aukesi sitten: salottisipuli. No, ei kovin kaukana noista kasvimaalla varttuneista purjosta ja keltasipulista.

Tattileivät

Halleluujaa, mikä tattivuosi! Herkkutatti on ollut minulle aina ylellisyystuote, jota löytää metsästä korkeintaan muutaman. Nyt voi metsään kävellä korien kanssa kuin sienikauppaan konsanaan: otan vähän noita kaunisjalkaisia herkkutatteja, vielä pari isompaa männynherkkutattia ja vaikka nuo loput kantarellit. Kolme saunallista olen jo kuivannut tattia, eiköhän niillä talven yli pärjätä. Tuoreista tateista syötiin iltapalaksi paahtoleivät, joihin tuli:

• muutama pieni herkkutatti, viipaloi
• 4 palaa paahtoleipää tai maalaisleipää
  
• kirnuvoita tai vaikkapa piparjuurituorejuustoa
• nippu rucolaa
• suolaa, valkopippuria

Viipaloi tatit ja paista niitä hetki voissa. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Paahda leivät. Voitele ne voilla tai tuorejuustolla. Aseta päälle rucola ja kaada sienet suoraan pannulla. Sirottele päälle hiukan sormisuolaa. Maistui myös Eerolle ja Empulle.

Hur hur huristelua

Eero pysyy jo kaikenlaisten ajettavien vekottimien selässä. Iskän vanhalla puisella keinuhepallakin mennään sellaista vauhtia, että heikompia hirvittää. Tänään Eero keksi myös ratsastaa imurilla. Kyytiä sai ja äidin huomiotakin joka kerta kun painoi napista virrat pois. Ja niitä kertoja oli lukuisia. Imuroinnin päälle Eero päätti järjestää juttuja iskän työhuoneessa. Ensin järjestettiin terottimen purut lattialle. Ja kun äiti oli ärsyttävästi käynyt ne pyyhkimässä pois, pääsivät valkeat täplät rei'ittimen sisältä vapauteen...

Kurpitsa-vuohenjuustosalaatti

Viimeinen pala suurta kurpitsaa päätyi salaatiksi. Salaattipohjana toimii vuonankaali, joka on menestyi vaihteeksi taas kasvimaallani, liekö salaisuutena ollut suojaa antava rikkakasvillisuus... Vuonankaali on kyllä mahtava laji! Se on kaunista ja kasvaa (hitaasti alulle päästyään) koko kesän. Maistuu hyvältä vielä näin syyskuussa, kun muut salaatit venyttävät metrinkorkuisia, kitkeriä kukkavarsiaan. No niin, salaattiin tulee:

• noin 1 kg kurpitsaa
• öljyä, mausteet: suola, pippuri, intiaanisokeri, kaneli
  
• kulhollinen vuonankaalia
• 1 vuohenjuusto
• pinjansiemeniä
• juoksevaa hunajaa
• sitruunamehua
  

Kuori kurpitsa ja leikkaa höttöinen siemenosio pois. Viipaloi kurpitsa ja pyörittele viipaleet rypsiöljyssä. Levitä viipaleet kahdelle pellille ja ripottele päälle mausteet. Paahda 200 asteessa, kiertoilmalla noin 20 minuuttia, kunnes viipaleet saavat hiukan paahtunutta väriä. Jäähdytä. Levitä vuonankaali laakealle salaattivadille. Asettele kurpitsaviipaleet päälle. Valuta viipaleille vielä juoksevaa hunajaa ja sitruunamehua. Lado päälle juustoviipaleet ja pinjansiemenet.

Tiikerinkesyttäjä

Tikru on ollut tähän asti mummolan leluja. Eemeli löysi sen muistaakseni vuoden vanhana kirpparilta ja ajoi sillä päättäväisesti ulos. Ei siinä auttanut äidin kuin maksaa ja sännätä perään. Tikru on ollut hyvä lelu jo pitkän aikaa, mutta sitten yksi ilta keksittiin, että sen masuun saa laitettua patterit. Siitäkös ilo irtosi. Molemmat pojat oppivat laittamaan (melko äänekkäät) musat soimaan ja tiikeriajelusta tuli kahta hauskempaa. Niin hauskaa, että jouduttiin ottamaan tiikeri meille kotiin hoitoon. Ja niin hauskaa, että ajettiin sillä terveyskeskukseenkin, kun ei muunlaiseen neuvottelutulokseen Eemelin kanssa päästy. Kyllä siinä kääntyi jonottavien pappojen päät, kun Eemeli viiletti tivolimusat pauhaten sairaalan kaikuvia käytäviä pitkin. Niin hauskaa oli, että äiti joutui kaivamaan ne patterit pois, että saatiin ne korvat sitten lopulta tarkastettua. Noh, ompahan Eero päässyt tutustumaan kotona muihin ajettaviin leluihin, keinuheppaa ja autoon, kun on Eemelin huomio kiinnittynyt Tikruun.

Omppupiirakkaa

Omppuja ei pitänyt tulla tänä vuonna ollenkaan, kukkia kun ei keväällä näkynyt. Ikivanhat puut ovat kuitenkin niin suuria, että kyllä niistä muutamat kottikärrylliset on alas varissut, vaikka huono vuosi onkin. Omppupiirakkaa siis tekemään. Tämän ohjeen voi tehdä marengilla tai sitten ilman. Pohjaan tulee:

• 150 g voita
• 1 dl intiaanisokeria
• 3 keltuaista (tai jos teet ilman marenkia, 2 pientä munaa)
• 2,5 dl vehnäjauhoja, osa voi olla grahamia
• 2 tl leivinjauhetta
• 3/4 dl maitoa (tai vettä)

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää keltuaiset tai munat yksitellen voimakkaasti sekoittaen. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää jauhoja ja nestettä vuorotellen, vatkaimella sekoittaen. Levitä taikina nuolijalla irtopohjavuokaa tai reilunkokoiseen piirakkavuokaan. Lado päälle omput ja ripottele pinnalle kanelia. Lorauta vielä vähän siirappiakin, jos kaapista löytyy. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Jos haluat päälle marenkiunelman, paista piirakkaa vain 15 minuuttia. Vatkaa sillä aikaa valkuaiset ( 3 kpl) ja reilu desi valkoista sokeria kovaksi vaahdoksi. Levitä vaahto piirakan päälle, laske uunin lämpö 175 asteeseen ja jatka kypsentämistä, kunnes marenki saa hiukan väriä, 20-30 minuuttia. Päälle voi ripotella myös mantelilastuja ennen uuniin laittamista.

Kurpitsakeittoja

Se kasvihuoneen suuri kurpitsa tuotti toisenkin hedelmän, ja meillä on sosekeittoa riittänyt siitä lähtien. Poikien mielialoja ei yleensä hirveästi enää ylennä, kun näkevät lieden vieressä ison kasan paloiteltua kurpitsaa. Mutta ihan reippaasti ovat sosekeittonsa syöneet, kaikki kolme. Ohjeisiin voi käyttää kesäkurpitsaa tai sitten tällaista pyöreää kurpitsaa, giant melon on tämä meidän lajike. Tällaisia soppia on tullut keiteltyä:

Piparjuurinen kurpitsasosekeitto

• n. 800 g paloiteltua kurpitsaa
• 3 sipulia
• 3 cm pätkä piparjuurta
  
• reilu 1/2 l vettä
  
• suolaa, pippuria
• (piparjuurituorejuustoa, Cantadou)
• 2 dl kuohukermaa

Hienonna sipuli ja freesaa rypsiöljyssä. Lisää kurpitsapalat ja jatka hetki paistamista. Lisää myös raastettu piparjuuri. Kaada joukkoon vettä sen verran, että palat peittyvät. Kypsyttele 15-20 minuuttia. Soseuta. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon kuohukerma. Jos et löydä kaupasta piparjuurta, käytä kuohukerman sijasta tai lisäksi piparjuurituorejuustoa. Tarjoa paahdetun sipulin kanssa (kuvassa yllä).

Rakuunainen kurpitsasosekeitto

Muuten samaan tyyliin, mutta piparjuuren sijasta mausteeksi rakuunaa ja kasvisliemikuutio. Kerman voi korvata tuorejuustolla. Soppaan sopii myös muutama peruna. Päällä voi kokeilla vaihteeksi parmesaanilastuja.

Muskarimiehet

Sali on nykyään lähes pelkässä muskarikäytössä. Emppu soitta pianoa tarmokkaasti äidin kanssa ja tietää (tai ainakin sanoo tietävänsä), missä on C. Sitten kun laittaa levyltä lastenlauluja soimaan, jamit ovatkin jo käynnissä. Poikien nykytietämyksen mukaan perusorkkaan kuuluu kaksi nokkahuilua, ksylofoni, tamburiini, rumpu ja afrikkalainen mikä-lie-ouga-douga-soitin. Näitä pystyy helposti soittamaan paria, kolmeakin kerrallaan. Joskus mummo vierailee rytmimunan soittajana. Tai täti tanssii. Ja Eero vasta jammaakin, hytkyttelee rennosti toinen käsi pianosta tukea ottaen.

Marja-spelttimousse

Marjoja riittää. Kun Emppu kysyy, missä mummo on, vastaus on varmimmin "pensaassa" tai "marjassa". Puutarhamarjoista on tehty hilloa ja mehua. Ja mehusta saa helposti vispipuuroa. Itse keittelin sitä spelttimannasta, joka on rakenteeltaan rouheampaa kuin tavallinen. Vispipuuroa kannattaa keittää kunnon kattilallinen mannaryynipussin ohjeen mukaan ja tuunata siitä seuraavana päivänä jälkkäriksi mousse, johon tarvitaan:

• n. 1/2 litraa kylmää vispipuuroa
• vaahtoutuva vaniljakastike

Vaahdota vaniljakastike ja lisää noin 3/4 vaahdosta puuron joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja annostele kuppeihin. Lisää päälle vielä pelkkää vaniljavaahtoa. Koristele marjoilla.

Hellekylpyjä

Eeron suosikki viime päivinä on ollut takapihan kahluuallas. Järvivedessä tosin pääsi parku, kun isi heitti koko pojan kellukkeineen uiskentelemaan. Muuten Eero on harrastanut viime aikoina kiusallisen usein jääkaapilla käyntiä. Kuka kumma on suunnitellut maahan asti ulottuvan ovenkahvan ja vielä apupolkimen? Toivottavasti joku toinen on kehittänyt jääkaappiin takalukon, sillä sellainen meille joudutaan hankkimaan.

Hilloja

Tuli sitten tehtyä hilloja. Vähän vahingossa oikeastaan. Kaikki alkoi siitä kun meloonin taimen ostin. Jättiläismeloonin. Ja sitä kasvihuoneessa kauan kasvattelin. Lehdet näyttivät epäilyttävästi kurpitsalta. Kukat olivat aivan kurpitsan kukkia. Ja hedelmät alkoivat muistuttaa pikku hiljaa yhä enemmän kurpitsaa. Ajattelin sitkeästi, että kyllä se siitä jonain yönä vielä melooniksi muuttuu, ei kai ne nyt taimiliikkeessä kurpitsaa meloonina myy. Vaan myyvätpä hyvinkin. Kurpitsaa, jonka lajikenimi on jättiläismelooni. Googlelta sitten kuulin, että lajike voipi kasvaa 700-kiloiseksi. Otin äkkiä sen irti, yhdeksän kiloa kun jo painoi, tiedä vaikka muovivalmisteinen kasvihuone sen kasvuvoimasta poksahtaa. Sitten oli kurpitsaa yli tarjonnan. Tehtiin sosekeittoa ja suunnitteilla on feta-kurpitsaraastepihvejäkin. Vaan ei se järkäle niihin uppoa. Sitten muistin Anni-mummon mustaherukka-kurpitsahillon ja aloin sitä vääntämään.

Herukkahilloon tulee:

• n. 4 l perattuja mustaherukoita
  
• 2 kg kurpitsaa
• 1 kg hillosokeria
• 0,5 kg tavallista sokeria

Kuori kurpitsa ja poista sisältä siemenhöttö. Leikkaa paloiksi. Lorauta ison kattilan pohjalle hiukan vettä ja kaada joukkoon kurpitsapalat ja herukat. Kun seos höyryää, lisää sokerit. Keittele vartin verran ja kuori vaahto. Soseuta sauvasekoittimella. Purkkeihin ja kannet kiinni heti kuumina. Yhdeksän purkillista tuli. Syödään puuron ja pannarin päällä, soveltuu myös hyvin juustojen kaveriksi.

Ja samaan syssyyn väänsin kasvihuoneen minttupensaikoista toisen sörsselin, minttuhillon:

• 1/2 l kurpitsapaloja
• valtava puska minttua
• pari dl hillosokeria

Paloittele kurpitsa. Lisää sokeri, kun seos höyryää. Hauduta kannen alla vesitilkassa noin vartti. Lisää loppuvaiheessa mintunlehdet. Anna vielä kiehahtaa. Soseuta sauvasekoittimella. Kolme pientä purkillista tuli. Riista- ja lammasruokien kanssa ajattelin käyttää.

Pihakurre

Omenapuissa loikkii aina silloin tällöin oravia. Eilen naapurin vanhasta navetasta löytyi pikkuinen, eksyksissä ollut oravanpoika. Tänään kurre seikkaili meidän pihalla. Emosta ilmeisesti eksynyt tirrikka ei tajua pelätä mitään. Se loikkii häntä pörrössä lasten perässä, kiipeilee kenkien päälle ja viihtyy erityisesti pihapöydän ympärillä. Sisäänkin se juoksi Eemelin perässä. Ajateltiin ensin, ettei ruveta toista ruokkimaan, kissa sen syö kuitenkin. Vaan kaveri aloitti Eeron nurmelle tiputtamista sormiruoista, lohta ja paprikaa se ainakin tykkäsi syödä. Tuotiin sitten soijakupillinen maitoakin, taitaa olla vielä imetysiässä.

Sitten saapui se hirmuinen kissu, viekas ja piiitkähäntäinen - eikä tehnyt kurrelle mitään! Kai sitäkin hellyyttää mokoma pikkuinen pörröhäntä, joka henga muun porukan kanssa, eikä se tohdi koskea siihen. Katsotaan, vieläkö se huomenna hengaa pihamaalla. Emppu kutsuu kotikurrea nimityksillä "ovaran pojjka" tai "uRRRe".

Mitä nyt ovat kurrelta kerinneet, pojat ovat viihtyneet ammeessa vilvoittelemassa.

Ei osaa Emppu lentää

Emppu on pohtinut viime päivinä ihmiselon rajoittuneisuutta. "Ei osaa Emppu lentää", on pikkumies todennut moneen otteeseen kärpäslätkiä löyhytellessään. Eikä se lentäminen onnistunut voikukanlehdilläkään. Vaikea laji. Mutta puutarhanhoidon Eemeli hallitsee. Emppu kantaa vettä räystästipusta pienessä kannussa ja käy kastelemassa tomaatintaimet kasvihuoneessa. Vähän laiha lohtu taitaa olla tämä uusi lasitalo, samalta tontilta kun kiikutettiin pari viikkoa sitten pois Eemelin talo eli aavistuksen ränsistynyt leikkimökki. Jos pojan mielipidettä kysytään mökin korjaamisesta, vastaus kuuluu "korjjataan, tietenkin". Noh, jos ei lastenohjelmista jää muuta mieleen, niin reipashenkistä kierrätysmentaliteettia ainakin.

Marenkista raparperipiirakkaa

Brita-torttu on ilmeisesti kokenut jonkinasteisen come backin, kaikki lehdet kun pursuavat sensuuntaisia ohjeita. Jos ei jaksa ruveta kokonaista kakkua leipomaan, niin pellisen marenkista raparperiunelmaa saa myös näin vähän nopeammin. Ohjeesta tulee ehkä n. 3/5 pellillinen, jos haluat koko uunipellillisen, tee reilumpi taikina. Pohjaan tulee:

• 75 g voita
• 1 dl intiaanisokeria (tai tavallista)
• 4 keltuaista
• puolen sitruunan mehu
• 2 dl vehnäjauhoja
• 1,5 tl leivinjauhetta
• 0,5 dl kylmää vettä

Vaahdota voi ja sokeri. Jos intiaanisokerista jää taikinaan vähän kökkäreitä, se ei haittaa, maistuvat vain kinuskisilta sattumilta. Lisää keltuaiset yksitellen hyvin vatkaten. Lisää sitruunamehu. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja sekoita muutamassa erässä taikinaan. Lisää lopuksi vesi ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Valmista marenki:

• 4 valkuaista
• 1/2 dl itse tehtyä vaniljasokeria
• reilu 1 dl valkoista sokeria

Vaahdota valkuaiset. Lisää sokeria vähitellen. Marenki on valmista, kun se pysyy kulhossa ylösalaisin käännettynä. Piirakkapohjan päälle voi levittää hiukan raparperihilloa, jos sellaista kaapista löytyy. Ei välttämätön. Sen jälkeen marenki päälle. Sitten päällisiin:

• 2 raparperin vartta
• kourallinen pähkinärouhetta

Viipaloi raparperi ohuiksi siivuiksi ja levitä marengin päälle. Sirottele vielä pähkinärouhetta. Uuniin 150 asteeseen noin puoleksi tunniksi.

Vuohenputkipiirakkaa

No niin, nyt on villivihannes- eli rikkaruohokurssi käyty ja pihamaan vihreitä syöty ainakin viikon tarpeisiin. Vuohenputki jatkaa meidän keittiössä ykkösraaka-aineena, piti tehdä tätä vuohenputkipiirakkaa, jota kurssillakin väännettiin. Muuten noudatin ohjetta, mutta jätin 80-luvulta kalskahtavan sitruunapippurin pois ja lisäsin täytteeseen vähän rahkaa, kun sitä sattui jääkaapissa olemaan. Vuohenputken lehtiä poimin reilun kulhollisen, ne humahtavat kyllä pannussa kevyesti freesattuna tosi pieneen tilaan. Ja ryöppääminen on out. Kurssilla ei ryöpätty yhtään villivihannesta, nokkonenkin survaistiin pestoon karvoineen päivineen. Ja ihan hyvältä maistui.

Kukkia äitille

On se ihanaa, kun on voikukat. Niitä kasvaa pihamaa keltaisenaan. Kanat rakastavat niitä. Eemeli hihkaisee "ihnaa kukkia!" ja tuo äitille oikein kimpun.

Matalapainetta

Näitä päiviä tulee aina joskus - tihkusadetta, viileä keli, koiranilma. Pian pari kuukautta päikkärilakossa ollut Eemeli otti tirsat iskän työtuolissa. Eero taas selvitti lämpimikseen paperikorin sisältöä. Väsyneitä veljeksiä oli liikenteessä myös eilen, kun tultiin viettämästä Eeron-päiviä meidän perämettästä. Vieraille tarjottiin kahvia vasta kun muutama aari kuusentaimia oli istutettu. Voipi sitten Eero eläkepäivillään myydä muutaman komean nimpparirungon, sieltä perämettästä justiinsa.

Vuohenputkilasagne

Joka kevät olen nyhtänyt takapihalta vuohenputkea ja päättänyt, että nyt kyllä opettelen tekemään siitä ruokaa. Hyvät aikeet ovat aina kaatuneet siihen, että olen popsinut raakana yhden lehden ja todennut, että kohta kasvaa rucola ja muut herkullisemmat lajit. Noh, asia onkin itse asiassa niin, että vuohenputki kannattaa syödä kypsennettynä. Paljon parempaa, voin kertoa. Ja mielellään hyvien juustojen höystämänä. Vuohenjuustoa ajattelin ensimmäisenä, mutta tähän lajiin tulikin fetaa, tai salaattijuustoksihan tuota ei-kreikkalaista kutsutaan. Ruokaan tarvitaan:

• iso kulhollinen vuohenputken nuoria versoja
• 8 valkosipulin kynttä
• nippu valkosipulin vihreitä varsia, kevätsipulia ja/tai ruohosipulia
• öljyä paistamiseen + suolaa, pippuria
  
• purkillinen salaattijuustokuutioita
• juustoraastetta
• pinaattisia lasagnelevyjä
  

Valkokastikkeeseen:

• 1 l maitoa
• 75 g voita
  
• 3/4 dl vehnäjauhoja
• kourallinen juustoraastetta
• raastettua muskottipähkinää
  
• suolaa, valkopippuria
  

Valmista ensin vuohenputket. Kannattaa poimia vaaleanvihreitä, vasta puhjenneita versoja. Vartta en itse käyttänyt. Huuhtele lehdet ja hienonna karkeasti veitsellä. Kuumenna paistinpannussa reilu loraus öljyä ( + halutessasi hieman voita) ja lisää pannulle vuohenputket sekä hienonnetut valkosipulit. Lehdet humahtavat aivan uskomattoman pieneen tilaan, joten niitä kannattaa poimia oikein reilu saavillinen. Lisää joukkoon suolaa, pippuria, raastettua muskottipähkinää ja siirrä pois kuumalta levyltä. Sekoita joukkoon myös silputut sipulien varret.

Valmista valkokastike. Suolata voi pinnoitetussa kattilassa. Vatkaa joukkoon nopeasti jauhot ja kypsennä hetki. Lisää maito ja jatka kuumentamista, kunnes keitos sakenee. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Sulata joukkoon juustoraastetta.

Kokoa lasagne: pohjalle levyjä, valkokastiketta, puolet vuohenputkista, salaattijuustokuutioita ja juustoraastetta. Toinen kerros samaan tapaan. Päälle vielä lasagnelevyt, valkokastiketta ja reilusti juustoraastetta. Paista 200 asteessa reilu 30-40 minuuttia. Vaihda kiertoilma tavalliseen ylä-alalämpöön, jos pinta saa liikaa väriä.

Traktorihommia

Isi sai kiireisimmät toukotyöt valmiiksi jo äitienpäivän aikaan. Empun ja Eeron traktorihommat taas pääsivät silloin kunnolla alkuun, kun keltainen traktori sai perävaunun. Eemeli osaa pakittaa traktorin tosi näpsäkästi aivan kiinni kärryyn, laittaa kärryn kiinni ja taas mennään. Äiti tosin joutuu joskus vetojuhdaksi kiskomaan traktoria narusta, kun ei ole asfalttia mailla halmeilla. Kukkiakin pojat hoitavat. Eemeli poimii kaikki tulppaanit (ilman vartta) ja tuo äidille, heti kun uusia puhkeaa kukkaan. Kukkapenkin ovat muutenkin ihan passé... Parempi kukka kourassa kuin kymmenen penkissä.

Katkarapucaesarsalaatti

Vappua vietettiin kotona ja hiidenkalliolla iloisissa laulumeningeissä. Alkupalaksi vaativalle vaellukselle tein salaattia katkaravuista. Jos ei olisi ollut lapsenlikkaa käytettävissä olisi pitänyt oikaista rapujen kohdalla, mutta nyt siis askartelin varmaan tunnin verran niiden kanssa. Reiluun kuuden hengen salaattiin tuli:

• jäävuorisalaatin kerä
• rasia vuonankaalia
• 1/2 grana padano -juusto lastuina
  
• 1 kg raakoja kuorellisia jättikatkarapuja

Kastikkeeseen:

• 1 prk majoneesia (täysrasvaista tietenkin)
• 1/2 grana padano -juusto hienona raasteena
• 1/2 sitruunan mehu
• 3 tl worchestershire-kastiketta
  
• suolaa, pippuria
  

Aloita katkaravuista. Ota ne jääkaappiin edellisenä iltana ja sulata hitaasti. Jos ne paistohetkellä ovat vielä jäähileisiä, sulata varovasti pitämällä pussia lämpimässä vedessä. Paista ravut isolla pannulla öljyssä molemmin puolin kauniin punaisiksi. Kuori jäähtyneet ravut. Ripottele rapujen päälle ainakin reilu teelusikallinen suolaa ja sitruunamehua ja anna vetäytyä jääkaapissa muun salaatin valmistamisen ajana.

Pilko jäävuorisalaatti. Pese ja linkoa vuonankaali. Jätä muutama oksa vuonankaalia päälle koristeeksi. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Sekoita paksu salaatinkastike pilkotun salaatin, vuonankaalin ja juustolastujen joukkoon. Levitä päälle katkaravut ja koristeeksi sitruuna sekä loput vuonankaalit. Tarjoile välittömästi. Tähteeksi jäänyttä salaattia on turha säilyttää, se litsahtaa. Kanoille vaan.

Eero tutkimusmatkailee

Eero nautti tänään lounaaksi naksuja ja parsakaalia piknik-henkeen pihanurmikolla. Viltit on tehty Eeron mielestä ihan vaan tutkimusmatkailijoiden kiusaksi, mutta onneksi niiltä pääsee nopeasti pakittamalla pois. Jälkiruoaksi saattoi mennä vähän voikukkaa ja toistaiseksi vielä tunnistamatonta, matalakasvuista nurmikonpeitekasvia, mutta tokkopa tuo myrkyllinen...

Isoja murkkuja vilistelee etupihalla paljon. Niitä kiinnostaa etenkin valkoinen viltti, jota ne luulevat järjettömän suureksi kukaksi. Mutta ei Eero varmaan murkkuja syönyt. Ötököihin on muutekin hyvä tottua jo pienestä pitäen. Vanhassa puutalossa kun niitä piisaa. Salin seinillä voi nähdä sellaisia isohkoja, todella monijalkaisia otuksia, jotka kipittävät kyllä pian kattopanelien suojaan piiloon katseilta. Ja eilen törmäsin tuvassa vaariin ja Eemeliin, jotka kuulemma saattoivat Sarvi-Jaakkoa ulos avarampiin maisemiin. En sitten udellut tarkemmin, että mitä asiaa se Jaakko oli työhuoneessa toimittamassa. Puhumattakaan siivessä keväisin heräilevistä kimalaisista. Tai hämähäkeistä, joiden nimen Eemeli luulee - kiitos tädin luonnontieteellisen valistuksen - olevan "hui".

Tuulihattuja savusiikatäytteellä

Eemeli on tykästynyt niin kovasti savukalaan, että ajattelin tekaista pääsiäiseksi nostalgisia tuulihattuja. Näitä Anni-mummu leipoi silloin muinoin 80-luvulla kerran jos toisenkin. Plussaa oli myös se, että taikinaan uppoaa järjetön määrä munia, ja niitähän meillä piisaa. Taikinaan tulee:

• 5 dl vettä
• 250 g voita
• 250 g vehnäjauhoja
• 8 munaa

Kiehauta vesi vedenkeittimessä ja kaada se kuumaan kattilaan paloitellun voin kanssa. Ota sähkövatkain viereen varmiiksi. Odota, että voi on sulanut, ja lisää kaikki jauhot kerralla samalla voimakkaasti vatkaten. Kypsyttele taikinaa kuumalla liedellä hetken aikaa, kunnes se irtoaa kattilan reunoista. Ota kattila liedellä ja jatka sekoittamista, jotta se jäähtyy. Itse en odotellut jäähtymistä kovin kauaa, ehkä muutaman minuutin. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Valmis.

Nostelin taikinasta ruokalusikalla kökköjä leivinpaperilla vuoratulle pellille. Tuulihattuja tuli noin neljäkymmentä, 3 x 5 kahdelle pellille ja vielä pikkupellillinen lisäksi. Sitten siihen paistamiseen... Käyttämäni ohje neuvoi paistamaan 20 minuuttia 200 asteessa, eikä uunin luukkua saa avata ensimmäisen 15 minuutin aikana. Näiden isohkojen hattujen kohdalla kyllä neuvoisin paistamaan 25 minuuttia, kiertoilma pois loppuajasta, jos meinaa tulla liikaa väriä. Eikä mielellään kahta peltiä samaan aikaan, edes kiertoilmalla. Vaikka möykyt näyttävät pysyvän tanakasti koossa, lätsähdys voi olla suuri, jos luukun avaa liian aikaisin...

Väliin laitoin tuorejuustotäytettä, johon tuli:

• 2 prk maustamatonta tuorejuustoa
• 1 sitruunan kuori ja mehu
• kokonainen savusiika perattuna ja muhjattuna
• (päälle hakattua punasipulia ja vuonankaalia)
  

Kalaa peratessa isommat palat kannattaa jättää kokonaisiksi ja muhjuksi menneet sekoittaa tuorejuustoon. Vielä punasipulisilppua ja viherrystä ja hatut ovat siinä.

Pääsiäis-Eero

Eeron kiinnostus kaikkia syötäviä ja syötävänoloisia asioita kohtaan on säilynyt vankkana. Maissinaksut maistuvat jo siinä määrin, että piti ostaa naksun värinen paitakin. Valkoiset kun tulevat pyykistäkin naksunvärisillä pilkuilla koristeltuina. Lihansyöntiäkin Eero on aloittanut. Viikonloppuna syötiin racletten kanssa espanjalaista, valkohomepintaista, chorizo-tyyppistä makkaraa ja Eero nappasi iskän lautaselta siivun. Muulle ruokaseurueelle asia valkeni vasta, kun siivu tippui kaamean huudon kanssa suusta ulos. Ei tainnut olla suunmukaista. Mutta kiinalaisessa maistuivat pitkät vihreät pavut, joita äiti tonki kastikkeen seasta. No, tänään jatketaan pottusoselinjalla.

Ohrasalaatti

Eilispäivän ohralisäke pääsi tänään pöytään nimellä salaatti. On se kumma, ettei kotimaista ohraa käytetä enempää lisäkkeenä. Kaupasta kannetaan jotain hienoa kvinoaa, bulguria tai couscousta, vaikka varsin hyvä lähiruokavaihtoehto kasvaa aivan silmien edessä. Eikä löydy Elovena-pussinkaan kyljestä muuta ohjetta kuin ohrapuuron - ikään kuin siitä ei muuta voisi valmistaa. Itse keitän tavallisia kokonaisia ohrasuurimoita väljässä suolatussa vedessä tai kasvisliemessä 20 minuuttia, lisään aavistuksen kuumaa vettä ja valutan ne. Joukkoon reilu loraus öljyä, jotta jyvät pysyvät irtonaisina ja mausteita maun mukaan. Itse laitan usein kuivattua selleriä ja pilkottua aurinkokuivattua tomaattia, samassa purkissa saa öljynkin. No niin, mutta sitten siihen salaattiin. Siihen tarvitaan:

• 2 dl ohrasuurimoita
• kasvislientä keittämiseen
• loraus sitruunamehua
  
• 1/2 prk aurinkokuivattuja tomaatteja
• puolikas kurkku
• kourallinen rusinoita
• kourallinen kuivattuja omenanpaloja
• 1/2 rasiaa rucolaa
• tuoreita yrttejä
  

Keitä ohra pakkauksen ohjeen mukaan. Jos suurimot ovat höyryttämättömiä, keitä 20 minuuttia ja valuta. Lisää joukkoon reilusti aurinkokuivatun tomaatin öljyä ja makusi mukaan esim. yrttisuolaa. Jäähdytä ohra ja lisää sen joukkoon sitruunamehua. Paloittele kurkku erittäin pieniksi paloiksi ja lisää loput aineet salaatin joukkoon. Jogurtin kanssa voi tarjota sitruunalla maustettua kermaviili- tai jogurttikastiketta.

Kesäkanat tulivat

Kesäkanat ottivat tänä vuonna varaslähdön ja tulivat jo ennen kesää. Tuleepahan sitten pääsiäismunat ihan omasta takaa. Hämmentyneet kanaset tutkivat hieman ujon oloisina uutta yksiötään, jossa joutuvat kortteeria pitämään kunnes säät lämpenevät. Pistetään pihatarhaan verkko katoksi niin saavat sitten ihan lintuinfluenssasäädösten mukaisesti käyttää ulkopatiotaan jo ennen kesäkuun alkua. Säädöksistä puheen ollen, nyt kai pitäisi kaikkien yksikanaistenkin henkilöiden ilmoittautua maaseutuviranomaiselle rekisteriin. Isäntä muisti vasta muutama viikko sitten käydä sinne ilmoittamassa, ettei enää olla kotieläintila. Ja minä kävelen nyt uusi planketti kädessä sisään, että eipäs kun ollaanpas.

Laitoin kanasille tervehdykseksi laatikollisen auringonkukanversoja. Vaan en kyllä rupea versoja jatkuvalla syötöllä rouville kasvattamaan, saavat hetken odotella, että piha puskee voikukkaa ja makeaa vesiheinää. Siihen asti mennään jyvälinjalla.

Siiderissä haudutettua kotikanaa

Kesäkanojen tulopäivänä syötiin pakastimesta pois loput edelliskesän kanat. Ohjeen olen nyysinyt Välimäen bistro-kirjasta, Ruokaa ranskasta. Isohkoon kasariin upposi neljä koipi-reisipalaa ja varmaan kahdeksan rintafilettä. Ne ovat kuitenkin kooltaan kasvatusbroileriin verrattuna pieniä ja melko jänteviä, näin kauniisti kuvailtuna. Hauduttaa sopii ja hyvän aikaa. Pataan menee:

• n. 1 kg kanaa
• voita ruskistamiseen
• suolaa, pippuria
  
• 3 porkkanaa
• 2 sipulia
• 5 dl omenasiideriä
  
• 2 dl kuohukermaa
• yrttisuolaa tai tuoreita yrttejä

Paloittele kana sopiviksi paloiksi. Kuori ja viipaloi porkkanat. Kuori ja lohko sipulit. Ruskista kanapalat reilussa voissa ja ripottele pintaan suolaa ja pippuria. Lisää sipuli ja porkkanat ja ruskista vielä hetki. Kaada omenasiideri kasariin ja hauduta kanoja kannen alla noin tunti miedolla lämmöllä. Lisää kerma ja jatka kypsentämistä ilman kantta kotvasen aikaa. Tarkista suola ja lisää joukkoon tuoreita yrttejä. Itse holautin sekaan lipstikka-selleripitoista yrttisuolaa. Tarjoile riisin tai ohran kanssa. Tein muuten joku päivä "risottoa" höyrytetystä speltistä ja hyvää tuli.

Reissussa tuli maistettua asturialaista siideriä. Ei vaan ollut baarimikkoa kaatamassa sitä perinteiseen tapaan ohuena nauhana korkealta pään yläpuolelta saaviin (hapettumisestahan siinä on kysymys), joten ihan omin käsin kaadoimme pullosta lasiin. Kun kaikkea hyvää ei voi kantaa maailman ääristä kotiinsa, niin tähän pataan pistin ihan lähimarketista löydettyä englantilaista omenasiideriä.

Eero aloitti ruokailemisen

Eero-murunen palasi viikon lomareissulta aivan muuttuneena miehenä. Mussukka osaa nyt istua melko topakasti, hytkyttelee kontillaan Santsi-tädin konttauskoulun ansiosta ja kaiken lisäksi syö ruokia. Kiinnostus muun pöytäseurueen ruoka-annoksia kohtaan oli niin suuri, että Eero ehti lomallansa maistaa jo:

• avokaadoa
• banaania
• perunaa
  
• papaijaa
• meloonia
• leipää
• kurkkua
• mandariinia
• vähän salaattiakin

Kotona on sama kiinnostus jatkunut, joten ei auttanut kuin kaivaa syöttötuoli vintistä. Tuossa sitten iltapäivällä pienempi popsi mandariinia, isompi pannaria ja minä keskityin juomaan kahvia. On tää niin helppoa tämmösten omatoimilasten kanssa, ajattelin - kunnes sitten siirryin lasten pöydän, syöttötuolin ja lattian putsaamiseen.

Mustikkakukkoset

Olen jo pitkään suunnitellut tekeväni mustikkakukkoja. Kyseinen laji vaikuttaa sellaiselta perisuomalaiselta leivonnaiselta, ainakin raaka-aineiden, rukiin ja mustikan, puolesta. Jopa entinen pomoni Pekka kehuskeli usein leipovansa mustikkakukkoja. Taikinaan tuli:

• 2 dl hienoja ruisjauhoja
  
• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 dl intiaanisokeria
• 200 g voita

Sekoita pehmeä voi ja sokeri nuolijalla. Lisää joukkoon yhdistetyt kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Ota sivuun 1/3 taikinasta kansia varten. Jaa loppu taikina kahdeksaan osaan ja painele silikonisten muffinsivuokien pohjalle ja reunoille. Valmistuksessa voisi varmastikin käyttää myös uuninkestäviä pieniä vuokia, jotka voidellaan. Valmista täyte:

• 5 dl mustikoita
• 1/2 dl hillosokeria

Sekoita mustikat ja hillosokeri. Jos käytät pakastemustikoita, ne voivat olla kohmeisia. Laita mustikkatäytettä leivonnaisten koloihin. Muotoile sivuun jätetty taikina tangoksi ja leikkaa kahdeksaksi kiekoksi. Painele niitä ohuemmiksi ja aseta ne kukkojen päälle kansiksi. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia. Tarjoa jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

Jälkihuomautuksena vielä, että ne paistonkestävät vuoat eivät olisi hullumpi ajatus. Jos aikoo saadaa kukkoset ulos muffinsivuoista kohtuu kokonaisina, on odotettava, että ne jäähtyvät, mielellään todella viileiksi. Ja sitten varovaisesti irroittamaan. Onnistuu jos onnistuu, on tuo taikina niin murenevaista. Pohjan ruisjauhopitoisuutta voisi myös nostaa jonkin verran, ei vaan tällä kertaa sattunut kaapissa enempää rukiista olemaan.

Eero-tilunen

Eero-pumperoisen uudet strategiset mitat ovat 9700 g ja 69 cm. Aika hyvin viisikuiselta viikarilta. Eero sai juuri passinkin eli maailma on avoinna. Passikuvakin on niin ryhdikäs, että kyllä sillä kelpaa reissata viisivuotiaaksi. Maailma on niin pieni nykyään, yksi täti tuli vasta Hawai'ilta ja toinen Kiinasta. Ja mummokin oli vielä viikko sitten Madeiralla. Äiti löysi kaapinsiivousta tehdessään viiden vuoden takaisen visalaskun, jonka perusteella oli kuukauden sisällä tehnyt ostoksia Malagassa, Sevillassa, Lontoossa, Berliinissä, Amsterdamissa, Luxemburgissa ja Roomassa (jokunen kaupunki saattaa selittyä välilaskulla...). Täytyy laittaa valokuva-albumin väliin ja näyttää sitten kaksikymmentä vuotta täällä maalla asuttuaan kosmopoliittipojilleen, että kuulkaa, on se äiteekin joskun kirkonkylää piremmällä käyny.

Take away -laskiaispullat

Laskiaispulla - niin mahtava leivonnainen kuin onkin - on harvinaisen hankala kuljettaa mukana. Kuljetusta kohtalaisen hyvin kestävän pullan saa täyttämällä leivonnaisen tähän malliin:

• Halkaise pulla ja koverra sisälle iso monttu mansikkahilloa varten
  
• Täytä monttu mansikkahillolla
• Leikkaa mantelimassasta viipale ja litistä se sormien välissä monttua vähän suuremmaksi
• Laita marsipaaniviipale hillon päälle
• Notkista purkillinen mascarponea sekoittamalla sen joukkoon pari teelusikkaa aitoa vaniljasokeria
  
• Levitä kerros tuorejuustoa mantelimassan päälle
• Lisää kansi
• Pakkaa kannelliseen rasiaan
  

Eemeli avusti jälleen ansiokkaasti pullanleivonnassa. Ruoanlaittohan menee Empun mielestä pääpiirteissään aina niin, että on joku kulho tai kattila ja sen ympärillä kaikenlaisia rasioita, pusseja ja purnukoita. Ja sitten niistä puteleista holautetaan aineita siihen keskimmäiseen kulhoon ja sekoitetaan. Ja sitten syntyy ruokaa.

Kaikki menikin kohtuullisen hyvin taas tälläkin kertaa - ei pieni lisäsokeri tai -kardemumma pahaa tee, mutta sitten monitoimikoneen kulhon syövereihin upposi kipollinen parsakaalinituja, jotka pahaa aavistamatta kasvoivat ikkunalla. Eli siis on ruoka-aineita ja ruoka-aineita. Toisten kohdalla äiti huutelee vaan taustalta "varovasti nyt sen voin kanssa" ja sitten on niitä, joiden kohdalla siltä palaa käämi.

Kanasia rintarosseissa

Ensi kesänä tulee taas kanoja. Nyt on Irja-tätikin innostunut kanailusta - toivottavasti sen pikkukanalan kapasiteetti riittää meidän yhteisiin 17 kanan hankintoihin. Irja meinaa nimittäin ottaa kymmenen. Ryhtyy suurkanalalliseksi... kanatilalliseksi... Miksi näitä kanailijoita nyt kutsutaan?

Kanasia odotellessa askartelin asustekoruja tai miksi rintarosseiksi näitä nyt pitäisi sanoa. Materiaalina on paksu villahuopa, olisko mummu ostanu huopatossutehtaan jämäpaloja. Ja kanaset tulee vaippakankaasta, Ainotar taisi olla kuosin nimi. Hyvä matsku silleen, että ei pahemmin liesty reunoista. Ja sitten vaan helmiä ompelemaan.

Yksi kananen löysi tiensä jo hoitolaukun kylkeen. Yli kaksi vuotta olen rumaa ruskeaa kassia kantanu kainalossani ja puhissu, että nyt mä sen tuunaan. Kun hoitolaukusta tulee pikkulasten äitien lähes ainoa jatkuvassa käytössä oleva käsilaukku, kannattaisi sen ulkoasuun panostaa. Katsotaan, mitä se kananen sille nyt tekee.

Tässä joku päivä tuli taas telkkarista dokumenttia noista downshiftaajista. Se on nyt niin muodikasta hypätä työelämän kärrynpyörästä ja ruveta ettimään itteään ja elämänsä tärkeitä asioita jostain muualta. Me varmaan sit ollaan just niitä daunsihtaajia, asutaan landella ja mä kasvatan vielä itujakin. Ja kanoja. Kaikki tuntomerkit täyttyy.

Naistenpäivän porkkanakakku

Naistenpäivänä kuuluu syödä kakkua, hyvällä omalla tunnolla. Viimeksi kun leivoin porkkanakakkua, siitä taisi tulla vähän terveysversio, rypsiöljyä ja sitä rataa. Nykyisin kun ilmapiiri on muutenkin sallivampi voin suhteen, kannattaa kakkuun upottaa kunnon kimpale aitoa, lisäaineetonta luonnontuotetta. Pohjaan tulee:

• 4 reilunkokoista porkkanaa, raasta hienoksi
• 200 g voita, sulata ja jäähdytä
• 4 munaa
• 1,5 dl valkoista sokeria
• 1 dl raakaruokosokeria (inkkaria)
  
• 2 dl grahamjauhoja
• 3 dl valkeita vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 1 rkl aitoa vaniljasokeria
• 2 tl kanelia
  

Kuori porkkanat ja raasta ne raastimen hienoimmalla terällä. Vatkaa munat ja valkoinen sokeri vaahdoksi. Lisää ruokosokeri ja jatka vaahdottamista jonkin aikaa. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää vaahtoon vuorotellen voisulaa, porkkanaraastetta ja kuivia aineita ja sekoita tasaiseksi. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa kiertoilmauunissa 30 minuuttia. Jos pinta alkaa tummua, muuta kiertoilma tavalliseksi ylä-alalämmöksi. Anna kakun jäähtyä hetki, irrota se vuoasta ja halkaise jäähdyttyään kahteen osaan. Sitten täyttee pariin:

• 1 prk mascarponea
• 125 g voita
• 2,5 dl tomusokeria
• 1 sitruunan kuori
• 1/2 sitruunan mehu
• ripaus suolaa
• (koristeluun: pähkinärouhetta ja auringonkukan versoja)
  

Anna voin lämmitä huoneenlämmössä pehmeäksi tai lämmitä todella varoen lyhyitä aikoja mikrossa. Jos käytät jääkaappikylmää tuorejuustoa, lämmitä sitäkin hetki mikrossa. Pese sitruuna hyvin ja raasta siitä kuori. Purista sitruunasta mehu. Sekoita täytteen aineet hyvin yhteen vatkaimella, jotta tuorejuuston köntsät tasoittuvat. Levitä täytettä kakun väliin, päälle ja reunoille. Koristele pähkinärouheella ja auringonkukanversoilla.

Muukin tuore- tai sulatejuusto kävisi täytteeseen. Yritän päästä irti mascarpone-fiksaatiostani (sitä jostain syystä on aina jääkaapissa), ja valita joskus kotimaisia tuorejuustoja. Ainakin suolaisiin ruokiin Koskenlaskijan voimakas on hyvää. Vielä sellaista mietoa, lisäaineetonta, kotimaista ja tosi kermaista tuorejuustoa odotellessa...